Obama: Mexicon rajaa ei syytä sulkea

Sikainfluenssatilanne on hallinnut odotetusti Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman viime yönä Suomen aikaa tiedotustilaisuutta.

Presidenttikauden sadan ensimmäisen päivän johdosta pidetyssä lehdistötilaisuudessa Obamaa tentattiin varotoimista, joihin viranomaiset ovat ryhtyneet taudin taltuttamiseksi.

Obaman mukaan tilanne on hyvin huolestuttava, mutta paniikkiin ei ole aihetta. Yhdysvaltain ja Meksikon välisen rajan sulkemiseen ei ole myöskään toistaiseksi mitään syytä.

-Se on kuin sulkisi tallin oven, kun hevoset ovat jo karanneet, totesi presidentti.

Presidentti kehotti jälleen kerran kouluja sulkemaan ovensa, jos epäilyjä tartunnasta on olemassa. Jo yli 240 amerikkalaista koulua on kiinni; osa vain muutamaksi päiväksi, osa toistaiseksi.

Pakistan vakava huolenaihe

Kyseessä oli Obaman kolmas lehdistötilaisuus ja se erosi selkeästi kahdesta aiemmasta tentistä. Tällä kertaa talous ei ollut enää kiperimpiä aiheita, vaan kysymysten kirjo oli varsin laaja. Ulkopolitiikka sai melkoisesti huomiota, erityisesti Irakin ja Pakistanin tilanteiden viimeaikainen kehitys.

Obama vakuutti, että amerikkalaiset taistelujoukot voidaan vetää Irakista aikataulun mukaisesti, vaikka väkivalta maassa on jatkunut.

- Poliittinen järjestelmä maassa toimii, hän vakuutti.

Presidentti olikin selvästi enemmän huolissaan Pakistanin tilanteesta. Hän luonnehti maan hallitusta erittäin hauraaksi.

- Sillä ei näytä olevan mahdollisuuksia huolehtia peruspalveluista. Siksi sen on hyvin vaikea saada kansalaisten tukea ja luottamusta. Hän sanoikin, että maa tarvitsee pikaista apua.

Kaiken kaikkiaan Obama piti kautensa alkua varsin hyvänä, mutta tyytyväisyyteen ei ole silti syytä. Hän oli kuitenkin erityisen ilahtunut siitä, että kongressi oli hyväksynyt hänen jättimäisen budjettinsa pääkohdat.

Hän luonnehti talousarviota uudeksi pohjaksi, jolla maa saadaan takaisin jaloilleen. Hän muistutti tosin siitä, että varsinaisten tulosten näkymiseen voi mennä vuosia.

- Valtio on kuin suuri matkustaja-alus, ei pikavene, presidentti muistutti suunnanmuutoksen verkkaisuudesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat