Mainos

Obama lykkäsi Syyria-äänestyksiä – aikalisä diplomatialle

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on pyytänyt maan kongressia lykkäämään äänestyksiä voimankäytöstä Syyriassa.

Äänestysaikataulun uskotaan riippuvan siitä, miten Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministereiden huomenna alkavat neuvottelut etenevät.

Obama sanoi televisiopuheessaan, että on liian aikaista arvioida ehdotusta Syyrian kemiallisten aseiden saattamisesta kansainväliseen valvontaan. Hän haluaa antaa neuvotteluille aikaa.

USA:n alukset pysyvät asemissaan

Hän sanoi antavansa neuvotteluille mahdollisuuden, mutta painotti myös, että Yhdysvaltain laivaston alukset pysyvät toistaiseksi asemissaan Syyrian painostamiseksi.

Obama sanoi myös, että Syyrian hallituksen tekojen painaminen villaisella antaisi maailmalle väärän viestin. Hänen mukaansa se saattaisi vahvistaa jopa terroristijärjestö al-Qaidaa ja alentaa "muiden tyrannien" kynnystä käyttää kemiallisia aseita.

Obaman mukaan Yhdysvaltain isku Syyriaan ainakin osin estäisi presidentti Bashar al-Assadia käyttämästä kemiallisia aseita uudestaan. Hän vakuutti puheessaan myös, ettei Syyrian hallitus pysty muodostamaan sotilaallista uhkaa Yhdysvalloille.

(MTV3 - STT - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.