Obama ja Reinfeldt kertovat tapaamisestaan – lehdistötilaisuus klo 15.25

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt ovat keskustelleet kahdenkeskisessä tapaamisessa Tukholmassa.

Tapaamisen jälkeen on he pitävät lehdistötilaisuuden, joka aikataulun mukaan alkaa noin klo 15.30 Suomen aikaa.

Tilaisuutta voi seurata suorana MTV3 Uutisten nettisivuillajo klo 15.25 alkaen.

Tapaamisen asialistalla on muun muassa EU:n ja Yhdysvaltain välinen vapaakauppasopimus, josta on käyty neuvotteluja jo pitkään. Ruotsi haluaisi ottaa välittäjän roolin, jotta sopimus saataisiin voimaan parin vuoden päästä.

Toinen tärkeä keskustelunaihe on Syyrian tilanne. Obama saanee Reinfeldtiltä Pohjoismaiden päämiesten viestin, jossa kerrotaan, että Pohjoismaat eivät tue erillistä kostoiskua Syyriaan. Pohjoismaat haluavat odottaa YK:n siunausta iskulle.

Keskusteluissa puhuttaneen myös muun muassa Itämeren turvallisuudesta sekä ilmasto- ja ympäristökysymyksistä.

Obaman iltapäivän ohjelmaan kuuluu vierailu Tukholman synagogassa, jossa järjestetään tilaisuus ruotsalaisen diplomaatin Raoul Wallenbergin muistoksi. Wallenberg pelasti toisen maailmansodan aikana kymmeniä tuhansia Unkarin juutalaisia holokaustilta. Obaman vierailu alkaa klo 16.45 Suomen aikaa.

Päivän toinen vierailu tapahtuu Kuninkaalliseen teknilliseen korkeakouluun, missä Obama saa tutustua ruotsalaisiin innovaatioihin uusiutuvan energian ja ympäristöteknologian alalla. Vierailu alkaa klo 17.45.

Päivän päätteeksi Obama tapaa pohjoismaista valtiojohtoa. Työillalliselle osallistuvat Suomen presidentti Sauli Niinistö sekä Pohjoismaiden pääministerit. Illallinen alkaa ohjelman mukaan klo 20.15 Suomen aikaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat