OAJ:n Kangasniemi: Opetus eriarvoistumassa

Opetusalan ammattijärjestön puheenjohtajan Erkki Kangasniemen mielestä koulutus on Suomessa voimakkaasti eriarvoistumassa. Hän pitää suuntausta vaarallisena. Lausunnolla Kangasniemi kommentoi MTV:n uutisten selvitystä lukioiden huimista tasoeroista.

- Puhutaan upeita puheita koulutuksen tasosta jne., ja kuitenkin tilannetta koko ajan heikennetään. Meillä ollaan menossa valitettavan huonoon suuntaan kilpailijamaihin verrattuna, sanoo Kangasniemi.

Kangasniemen mukaan lukioiden suuret tasoerot kielivät siitä, että Suomessa koulutuksen eriarvoisuus on lisääntymässä erittäin voimakkaasti.

- Nämä tutkimuksethan eivät kerro niinkään koulujen eroista vaan ne kertovat siitä, että parempi oppilasaines on hakeutunut niihin kouluihin missä tulokset ovat parempia, Kangasniemi selvittää.

Oppilaiden lisäksi myös opettavat näyttävät toimivan samalla tavalla. Kangasniemi uskoo tämän johtuvan ainakin osaksi opetustyön raskaudesta.

- Se on ihan selvää, että opettajan työ on erittäin raskasta. Jos vielä oppilasaines on huonoa niin ei sellainen työpaikka kiinnosta, mikä onkin aika vakava uhka. Nyt ei ymmärretä sitä, mikä uhka Suomelle on, kun pätevät opettajat siirtyvät kokonaan pois opetusalalta tai sitten näihin hyviin kouluihin, toteaa Kangasniemi.

Vaikka lukioiden välillä on suuria alueellisia eroja, tasoerot ovat huomattavat myös suurten kaupunkien sisällä. Kangasniemen mielestä tämä ei ole sattumaa.

- Niin sanottuihin hyviin kouluihin satsataan käytännössä vähän enemmän rahaakin. Eriarvoisuus voi näin olla vielä pahempi suuren kaupungin sisällä.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 26.06.2002)

Lue myös:

    Uusimmat