OAJ: Ekaluokkalaiset eriarvoisimmassa asemassa lähes 40 vuoteen

OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan 7-vuotiaat eivät ole koskaan aiemmin sitten peruskoulun tulon olleet koulutaipaleensa alussa yhtä eriarvoisessa asemassa kuin nyt.

– On monta kuntaa, jotka kilpailevat lähinnä siitä, kuka järjestää halvinta opetusta. Esimerkiksi oppituntien määrässä, oppimistuloksissa ja ryhmäkoossa on tuntuvia eroja, Luukkainen huomauttaa.

Pahimmillaan ekaluokassa aloittaa yli 30 oppilasta, kun valtakunnallisten laatukriteerien mukainen suositeltava enimmäiskoko on 20–25 oppilasta. OAJ katsoo, ettei luokkakoon pitäisi perusopetuksessa ylittää 20 oppilasta.

Luukkaisen mukaan enemmistö kunnista hoitaa asiat eettisesti ja arvopohjaisesti lapsen lähtökohdasta. Yli 300 kuntaa Suomessa ei lomauta opettajiaan, mutta yli 20 kuntaa sen tekee. 

– On tärkeää huomata, että niin sanotuissa valtion nimeämissä kriisikunnissa väkeä ei lomauteta. Siellä on ajateltu niin kuin pitääkin, kunnan imagoa ja tulevaisuutta ajatellen.

Luukkainen muistuttaa, että kuntien rahoituksen taustalla ovat arvovalinnat. 

- Suurimmissa vaikeuksissa ovat sellaiset kunnat, jotka ovat isoja liitoskuntia ja joissa on suuri teollisuuden rakennemuutos. Siellä iskee kaksi nakkia päällekkäin, Luukkainen muotoilee. 

Tänä syksynä perusopetuksen aloittaa 60 500 lasta. Peruskoulujärjestelmään siirryttiin asteittain vuosina 1972–77.

Lue myös:

    Uusimmat