OAJ aikoo nostaa palkat juhlapuheiden tasolle

Opettajat aikovat jatkaa edunvalvonnassaan täpäkkää linjaa. Etenkin palkkaukseen halutaan pureutua entistä tiukemmin. Tähän työhön Opetusalan ammattijärjestö OAJ valitsi tänään uuden puheenjohtajan, kasvatustieteiden tohtori Olli Luukkaisen (sit.).

OAJ:n koulutusasiain päällikkönä toimiva Luukkainen asetti tavoitteekseen nostaa edelleen opettajan ammatin kilpailukykyä. Vastavalittu puheenjohtaja viittasi juhlapuheisiin, joissa juuri opetuksen varaan lasketaan koko Suomen tulevaisuus, kilpailukyky, osaaminen ja luovuus.

- Työolosuhteet ja työstä maksettava palkka eivät ole sitä luokkaa kuin työn vaativuus edellyttää.

OAJ:n valtuusto valitsi Luukkaisen selvällä enemmistöllä ensimmäisellä äänestyskierroksella.

Luukkainen, 52, sai 150-jäseniseltä valtuustolta 83 ääntä, kun toiseksi tullut OAJ:n neuvottelupäällikkö Risto Kangas sai 37 ääntä. Päivi Koppasen kannatus oli 25 ja Pekka Lempiäisen 5 ääntä.

Puheenjohtaja valittiin neljäksi vuodeksi. Paikka vapautuu, kun Erkki Kangasniemi (sit.) jättää tehtävän elokuun alussa 19 vuoden jälkeen. Hän jatkaa muissa tehtävissä ainakin vuoden loppuun.

Palkat puheeksi jo alkuvuodesta

Vaikka opettajat saivat taloustilanteeseen nähden hyvän sopimuksen, palkkaus tulee uuteen tarkasteluun jo vuoden alussa. Luukkainen muistutti, että sopimus on irtisanottavissa, jos palkkakehitys ei vastaa talouden ja sopimuskentän yleistä kehitystä.

- Palkkoja on kehitettävä pitkäjänteisellä ohjelmalla, jotta kilpailukyky suhteessa yksityiseen sektoriin vahvistuu.

Muutos on nyt nopeaa

Luukkainen arvioi, että koska yhteiskunta muuttuu monin tavoin, puheenjohtajankin profiilista tulee aiempaa laajempi. OAJ aikookin osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun entistä aktiivisemmin.

Neuvottelupöydälle on Luukkaisen mukaan nostettava opettajan työn erityisluonne. Hän vertasi työn vaativuutta vanhempien tilanteeseen: vanhemmilla saattaa olla vaikeuksia yhden murrosikäisen lapsen kanssa, mutta opettajien vastuulla heitä voi olla kolmisenkymmentä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat