Nyt puhuu koneessa ollut Ebola-epäilty: Meiltä ei kyselty mitään

MTV Uutiset tavoitti yhden Istanbulista Helsinki-Vantaalle matkalla olleen matkustajakoneen Ebola-epäillyistä. Nimettömänä pysyvän naisen mukaan hän osasi yhdistää oireensa heti ruokamyrkytykseen ja pitää lentoyhtiön toimintaa ylimitoitettuna.

Nainen kuului 12 hengen ryhmään matkailualan yrittäjiä, jotka olivat opintomatkalla Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa.

- Kiersimme siellä hotelleja, ravintoloita ja viinitiloja, ja keskustelimme paikallisten matkailuorganisaatioiden kanssa, nainen kuvailee matkaohjelmaa.

Ryhmä oli lentämässä Turkish Airlinesin koneella Kapkaupungista Istanbuliin, kun kolme seurueen jäsenistä alkoi voida pahoin noin tunnin sisällä lentokoneruokailun jälkeen. Sairastuneista kaksi oli naisia ja yksi mies.

- Pahoinvointi alkoi äkisti siinä ruokailun jälkeen. Aterialla oli ollut vähän tällaista haaleaa lihaa, joten epäilimme, että kyseessä olisi ruokamyrkytys, nainen kertoo.

Ryhmä vaihtoi konetta Istanbulissa ja kolmen sairastuneen pahoinvointi jatkui vielä seuraavalla Turkish Airlinesin lennolla Helsinkiin.

- Siellä toisessa koneessa matkustamohenkilökunta sitten ilmeisesti säikähti. He eivät kyllä meille missään vaiheessa tiedottaneet, että heillä olisi mitään epäilyjä tai eivät edes kyselleet meiltä, että mistä me olemme tulossa tai minkälaisia oireita meillä on.

Tyypilliset ruokamyrkytysoireet

Naisen mukaan pahoinvoivilla henkilöillä oli tyypillisiä vatsatautioireita, mutta ei lainkaan kuumetta.

- Se mitattiin jo lennon aikana. Yksi meidän porukasta oli vähän kipeämpi, ja siinä kuulutettiin sitten lääkäriä. En tiedä, oliko kuumeen mitannut henkilö lääkäri vai joku muu terveydenalan ihminen, mutta hän mittasi meiltä lämmöt, ohjeisti vähän meitä ja lentohenkilökuntaa.

Muille matkustajille ryhmäläisten pahoinvointi ei välttämättä näkynyt, sillä pahoinvoivat henkilöt ehtivät aina pahoinvoinnin sattuessa vessaan.

- Pari kertaa jokainen taisi käydä vuorollaan siellä vessassa. Luulen, että suurin osa matkustajista ei edes huomannut tätä asiaa ennen kuin laskeuduttiin, koska se olisi voinut mennä ihan tavallisen matkapahoinvoinnin piikkiin.

Naisen mukaan lennolla oli paljon turbulenssia ja heidän lisäkseen koneessa voivat pahoin pieni poika ja aikuinen mies.

- He olivat ihan toisilleen tuntemattomia. He kertoivat, että heillä oli siihen matkaan liittyvää pahoinvointia.

Helsinki-Vantaalla vastassa ambulanssi

Kun lentokone saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle, muut matkustajat pahoinvoineita lukuunottamatta päästettiin koneen ulkopuolella odottaneeseen linja-autoon.

- Henkilökunta oli sitten tehnyt tällaisen Ebola-hälytyksen, ja muut ihmiset ohjattiin jonkun odotuksen jälkeen pois koneesta. Vastassa oli terveysviranomaisia ja ambulanssia ja muuta. Itse luulin, että kyseessä oli se, että he tulivat katsomaan meidän vointiamme. Meillä kolmella ei ollut nesteitä pysynyt sisällä, joten meillä oli aikamoinen nestehukka. Olin itse sanonut siitä matkustushenkilökunnalle ja kysynyt, jos he pystyisivät ohjaamaan meidät johonkin sairastupaan, nainen kertoo.

Pahoinvoineet matkustajat siirrettiin koneen takaosaan odottamaan. Vielä silloinkaan tartuntaepäillyille ei kerrottu tarkalleen, mitä oli tapahtumassa.

- He sanoivat vain, että odottakaa.

Naisen mukaan koneeseen tuli seuraavaksi ambulanssihoitaja.

- Meiltä kyseltiin sitten oireet ja missä oltiin oltu. Ambulanssihoitajakin sitten vahvisti, että kuulostaa ruokamyrkytykseltä. He, joilla oli ollut matkapahoinvointia, pääsivät ihan heti siitä pois. Meiltä muilta sitten kyseltiin, että missä oltiin oltu ja kuinka pitkään. Mutta mitään testejä ei otettu. Ambulanssihoitajakin hyvin nopeasti totesi, että tässä tuntuu olevan aiheeton epäily.

Naisen mukaan he eivät nähneet, että kenelläkään viranomaisella tai hoitohenkilökunnalla olisi ollut päällään erityistä suojapukua. Ambulanssihoitajalla oli kuitenkin aluksi päässään hengityssuojain.

- Mutta hän otti sen kyllä aika nopeasti pois, kun hän kuuli, mikä tilanne on.

Palautetta lentoyhtiölle

Nainen kertoo, että hänen vointinsa on nyt jo parempi. Hänen mukaansa hän tai muut sairastuneet eivät olleet epäilleet missään vaiheessa Ebola-tartuntaa.

- Kyllä se aika hurjalta tuntui. Jo ennen kuin lähdimme reissuun, otimme selvää näistä asioista. Että miten esimerkiksi Ebola-virus leviää. Ja se tieto, jonka minä sain, oli, että se ei leviä hengitysteitse eikä pisaratartuntana. Pääsiallisesti se tarttuu kuolleista tartunnan saaneista ihmisistä toisiin ja nimenomaan ruumiineritteiden välityksellä. Joten ei meille tullut mieleenkään, että he sellaista edes epäilevät, nainen toteaa.

Nainen pitää hyvänä sitä, että Ebola-epäily tarkistettiin. Hänen mielestään asia olisi kuitenkin voitu hoitaa paremmin.

- Me annamme tästä kyllä lentoyhtiölle jonkin verran palautetta. Olimme alunperinkin ajatelleet, että annamme palautetta siitä ruuasta, mutta nyt myös siitä, että olisihan tuon voinut tiedottaa vähän toisella tavalla.

Naisen mukaan lentohenkilökunta tiedotti myöhemmin linja-autossa odottaneille matkustajille, että Ebola-epäily oli ollut, mutta se oli aiheeton.

- Emme kyllä huomanneet, että kanssamatkustajat olisivat katsoneet mitenkään pahalla. Ehkä enemmänkin ihmiset vähän ihmettelivät sitä toimintatapaa, nainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat