Nyt lämpenee selvästi – Lounaassa jopa 15 astetta luvassa

Etelässä sää on lämmennyt jo tänään lähelle kymmentä astetta ja sää jatkaa lämpenemistään alkuviikolla. 

– Päivälämpötilat voivat kohota laajasti yli kymmenen asteen maan etelä- ja keskiosassa. Lämpimin päivä tulee olemaan tiistaina, jolloin lounaassa lämpötila voi nousta jopa lähelle 15 astetta, kertoo MTV:n meteorologi Aleksi Jokela.

Pohjoisessakin lämpötilat ovat Jokelan mukaan plussan puolella huomisiltaan asti.

– Yöllä lämpötilat laskevat silti pakkasen puolelle Lapissa ja pohjoisessa.

Pohjois-Atlantilla on tällä hetkellä massiivinen matalapaine, joka Jokelan mukaan kuljettaa lämmintä ilmaa Pohjois-Afrikasta Suomeen asti.

– Jos olisi kesä, täällä olisi helle. Auringon teho on kuitenkin nyt syksyllä niin heikko, etteivät päivälämpötilat helteeseen asti yllä, Jokela sanoo.

Aurinkoa on silti luvassa. Huomenna aurinko paistaa todennäköisimmin pohjoisessa ja tiistaina aurinko voi paistaa länsirannikolla. Sateita saadaan ajoittain lähes koko maassa. Myöskään tuuli ei hellitä.

– Lounaisviima puhaltaa yhä ja sää pysyy tuulisena. Huomenna aamulla on vielä hyvinkin tuulista, mutta iltaa kohti tuuli voi hieman leppyä. Tiistaihin mennessä tuuli taas yltyy. 

Lue myös:

    Uusimmat