Nyt läikähti yli! Raivostunut saksalaispuolustaja hyökkäsi fanin kimppuun

HSV-puolustaja Toni Leistnerilla läikähti pahemman kerran yli, kun hän kävi käsiksi kannattajaan HSV:n ja Dresdenin välisen Saksan cupin ottelun päätyttyä.

Välikohtaus syntyi, kun Leistner oli aloittamassa 1-4-tappioon päättyneen ottelun jälkeistä haastatteluaan. Saksalaislehti Bildin mukaan Leistner kuitenkin kuuli yleisöstä perheeseensä kohdistuneita solvauksia, jotka saivat 30-vuotiaan puolustajan raivostumaan.

Suivaantunut Leistner kiipesi katsomoon ja käveli rauhallisesti kohti solvauksen huutanutta kannattajaa. Leistner nappasi fania rinnuksista kiinni kaataen hänet maahan. Järjestyksenvalvoja ja muut kannattajat tulivat kuitenkin väliin.

Eräs kannattajista tönäisi Leistnerin alas portaista, mutta onneksi saksalaispuolustaja ei menettänyt tasapainoaan ja haavereilta vältyttiin. Tämän jälkeen Leistner poistui rauhallisesti katsomosta antamaan haastatteluaan.

Bildin mukaan kannattajat heittivät Leistneria muovisilla oluttuopeilla, minkä vuoksi haastattelu jouduttiin lopulta keskeyttämään.

Leistner on uransa aikana edustanut myös Dresdeniä.

Lue myös:

    Uusimmat