Nyt kirjailijoiden bongaus on helppoa

Kirjamessuilla riitti tungosta myös vuonna 2007.

Torstaina alkavilta Helsingin kirjamessuilta voi bongata lähes kaikki ajankohtaiset kirjailijamme kertomassa uutuusteoksistaan. Bestselleristi Ilkka Remes -tyylinsä mukaisesti- ei ole kertomassa Pyörre-trilleristään, mutta kaikki muut sitten taitavatkin olla. Esiintyjiä messuilla on kaikkiaan yli 800, joukossa myös kansainvälisiä tähtiä. Kotimaisia kaunokirjailijoita messuilla on lähes 200.

Kirjailijatähtiä maailmalta

Kahdeksatta kertaa järjestettäville messuille on tulossa kirjailijoita yhdeksästä maasta. Monet kirjailijavieraat esittäytyvät ensimmäistä kertaa suomalaisille lukijoille. Mutta mukana on myös tuttuja nimiä, esimerkiksi avajaispäivänä esiintyvä Arne Dahl on yksi Ruotsin arvostetuimpia rikoskirjailijoita. Suomeksi Dahlilta on ilmestynyt tähän mennessä viisi teosta, joista tuorein Maan alla viime vuonna. Salanimellä Arne Dahl kirjoittava kirjallisuustutkija, kriitikko ja toimittajadekkaristi on oikealta nimeltään Jan Arnald.

Viikonlopun odotetuimpiin kansainvälisiin tähtiin kuuluu amerikkalaiskirjailija Siri Hustvedt. Hän tulee messuille kertomaan erityisesti vastikään suomeksi ilmestyneestä kirjastaan Amerikkalainen elegia. Kirjailijan viime syksynä suomeksi ilmestynyt romaani Kaikki mitä rakastin on ollut suuri arvostelumenestys ja sen myynti on meilläkin ylittänyt suosiossaan dekkaritkin.

Juhlavuoden sankarit näkyvät messuilla

Heti avajaispäivänä Tauno Palon syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi Palosta julkistetaan uusi elämäkerta. Miestä myytin takana on perusteellisesti tutkinut teatterikriitikko Lauri Meri. Hän on muun muassa penkonut esiin Tauno Palon sukutaustan esivanhempia myöten.

Juhlavuottaan viettää tänä vuonna myös Suomen Kustannusyhdistys. 150-vuotias yhdistys osallistuu tapahtumaan omalla ohjelmallaan ja näkyy messuhalleissa laajalti. Kirjailijoiden joukossa merkkipäiviä on useita. Kuten syksyn aikana on käynyt selväksi, Mika Waltarin syntymästä on kulunut tänä vuonna 100 vuotta ja hänestä on kertomassa erinomaisen Unio Mystica -elämäkerran tehnyt Panu Rajala.

Messuilla jaetaan myös lukuisa joukko erilaisia palkintoja. Esimerkiksi avajaisissa jaettava Rakkaudesta kirjaan -palkinto on kunnianosoitus lukemisharrastuksen edistämisestä. Ehdokkaiksi 8 500 euron palkintoon on ilmoitettu laaja kirjo alan vaikuttajia aina yksityisistä kirjaharrastajista julkisiin instituutteihin. Lisäksi palkitaan Vuoden keittokirja ja jaetaan esimerkiksi Vuoden laatulehti -palkinto ja Onnimanni-palkinto lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi tehdystä työstä.

Laaja oheisohjelmisto

Kirja-alan suurtapahtuman teema on Kirjalla on puolensa. Teema sisältää monia ulottuvuuksia. Kirja on pitänyt puolensa muita viestimiä vastaan. Toisaalta kirjalla on myös puolensa, useitakin. Kirja lisää tietoa, viihdyttää, ottaa kantaa, antaa mielihyvää ja yhdistää ihmisiä - konkreettisestikin, kuten lukupiirien suosio osoittaa.

Messuilla on lisäksi monipuolista oheisohjelmaa. Esimerkiksi lasten Topelius-lavan ympäristössä liikkuu satuhahmoja, ja lapset voi kuulla sadunkerrontaa sekä päästä itsekin osallistumaan. Ajankohtaisissa yhteiskunnallisissa ja kulttuuriaiheisissa paneeleissa ja seminaareissa keskustellaan muun muassa. ilmastonmuutoksesta, pamfleteista, ja kotimaisesta elokuvasta.

Kirjamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 23.-26.10.

Lue myös:

    Uusimmat