Nyrstar uskoo yhä Talvivaaran tulevaisuuteen

Kansainvälinen metallijätti Nyrstar on tänään täsmentänyt Talvivaara-lausuntojaan, jotka ovat herättäneet viime päivinä hämmennystä Suomessa.

Nyrstar ilmoitti MTV:lle sähköpostitse, että yhtiö uskoo edelleen Talvivaaran elinkelpoisuuteen pitkällä aikavälillä.  Nyrstar on myös avoin arvioimaan erilaisia vaihtoehtoja, jotta Talvivaaran toiminta jatkuisi.

Sveitsiläinen Nyrstar ei kuitenkaan ole valmis antamaan Talvivaaralle lisärahoitusta ja tämä on hankaloittanut Talvivaaran pääsyä yrityssaneeraukseen.

Nyrstar on Talvivaaran toiseksi suurin velkoja. Yhtiöllä on saatavia yli 230 miljoonaa euroa etukäteen maksetuista sinkkitoimituksista.

Analyytikot ovat arvioineet, että Nyrstar saattaisi olla kiinnostunut ostamaan Talvivaaran. Tämä onnistuisi todennäköisesti halvemmalla konkurssitilanteessa kuin yrityssaneerauksessa.

Nyrstar ei kommentoi, voisiko yhtiö ostaa Talvivaaran.

Espoon käräjäoikeus päättää aikaisintaan ensi viikon alussa, pääseekö Talvivaara yrityssaneeraukseen ja sitä kautta suojaan velkojiltaan. Velkasaneerausta on yleisesti pidetty parhaana keinona Talvivaaran toiminnan jatkumiselle.




Lue myös:

    Uusimmat