Nyrkkeilyn maailmanmestari otti kiinni karkuun juosseen myymälävarkaan

Saksalainen nyrkkeilymestari Dominic Bösel nappasi kiinni myymälävarkaan Freyburgissa Saksassa, kertoo Bild.

Bildin mukaan kaupan parkkialueella ollut Bösel näki miehen juoksevan ulos kaupasta ja lähti seuraaman tätä.

– Hän yritti paeta, mutta pystyin seuraamaan häntä helposti. Lopulta hän huomasi, että ei pääse karkuun, Bösel kertoi Bildille.

Bösel otti miehen kiinni ja piti tätä aloittaan poliisin tuloon saakka. Miehen hallusta löytyi tupakkatuotteita, joiden arvoksi Bild kertoo kolminumeroisen summan.

Paikallinen poliisi suhtautui nyrkkeilymestarin toimintaan kuitenkin ristiriitaisesti. Poliiisin tiedottaja Antje Hoppen sanoo, että poliisi ei suosittele kyseisenlaista toimintaa kansalaisille.

– Tässä tapauksessa kaikki meni hyvin, mutta tuollainen voi olla myös hyvin vaarallista. On hyvä olla valppaana, että voi jälkikäteen kuvailla tapahtumia.

Bösel on raskaan keskisarjan IBO-liiton maailmanestari ja WBA-liiton väliaikainen mestari (interim champion). Hän on otellut ammattilaisurallaan 31 kertaa ja voittanut otteluistaan 30. Voitoista 12 on tullut tyrmäyksellä. 

Lue myös:

    Uusimmat