Nyrkit heiluivat Rovaniemellä

Pahoinpitelyt ja rattijuopot työllistivät Rovaniemen poliisia kesän viimeisenä viikonloppuna.

Vuonna 1990 syntynyt mies joutui tuntemattoman henkilön pahoinpitelemäksi paloaseman kioskin edessä Koskikadulla perjantaina klo 23.00. Uhri oli kävellyt kioskin takana kulkevalta pyörätieltä Koskikadulle kun kaupungin suunnasta oli saapunut uhrille tuntematon mies. Mies oli yhtäkkiä lyönyt uhria ja uhri sai kasvoihin verta vuotavan vamman. Lyönnin jälkeen mies pakeni Kympintien suuntaan. Epäilty on noin 20-vuotias ja hänellä oli tumma vaatetus. Tapauksen silminnäkijöitä ja asiasta jotain tietäviä pyydetään ilmoittautumaan poliisille, puh. 071 87 66237.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 00.45 kaksi miestä pahoinpiteli vuonna 1987 syntynyttä miestä Koskikadulla ravintolan edessä. Uhrilla oli ensin ollut sanallista riitaa toisen miehen kanssa ja epäilty oli sitten lyönyt uhria päähän. Tämän jälkeen myös epäillyn veli oli osallistunut pahoinpitelyyn ja lyönyt uhria samaten päähän. Uhri tunsi epäillyt entuudestaan ja nämä poistuivat paikalta ennen poliisin saapumista. Uhri sai vammoja kasvoihinsa ja hänet vietiin ensiapuun tarkistuttamaan vammansa. Tapaukselle on todistajia.

Sunnuntaiaamuna klo 02.50 kaksi miestä tappeli pikaruokapaikan takana Poromiehentiellä. Nuorilla miehillä oli ensin ollut suusanallista välien selvittelyä. Sitten toinen oli heittänyt oluttölkillä ja niin riita oli äitynyt painiksi. Molemmilla riitapukareilla oli vammoja kasvoissaan ja toinen joutui tarkistuttamaan itsensä lääkärillä. Molemmat ovat epäiltynä pahoinpitelystä.

Rattijuoppo ajoi sairaalaan

Kemissä asuva ulkomaalaistaustainen mies ajeli humalassa lauantaiaamuna klo 04.57 Ounasrinteentiellä. Poliisi havaitsi edellä ajavan henkilöauton kuskin ajavan epävarmasti, auto heittelehti laidasta laitaan ja ajoi huomattavan hitaasti. Partion pysäyttäessä auton ajokunnon tarkistamista varten, vuonna 1979 syntynyt mieskuski puhalsi 1,78 promillea. Kuskilla oli kyydissään neljä matkustajaa. Kuljettaja vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen ja hänen ulkomaalainen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Toinen rattijuoppo tavoitettiin myös Ounasrinteentieltä sairaalan pihasta klo 05.00. Sairaalalla ollut vartija oli havainnut parkkipaikalle saapuvan henkilöauton, jonka kuljettaja oli silminnähden humalassa. Vartija oli ottanut avaimet pois kuljettajalta. Poliisin saapuessa paikalle kuski puhalsi 2,50 promillea. Kuski kertoi ajaneensa Saarenkylästä sairaalalle, koska hänen sydämessään oli tuntunut kipua ja hän oli halunnut hakeutua lääkäriin. Kuski käytettiin verikokeessa ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat