Nykymatkaajan häpeällinen tunnustus: Rakastan Kanariaa

Eräs taksikuski kertoi hiljattain, että hän ei enää kehtaa kertoa asiakkailleen menevänsä Kanarialle lomalle, koska useimmiten reaktio on "Mitä ihmettä sinä sinne menet, semmoiseen turistirysään".

Kanarialle matkustamista hävetään, sillä monesta tuntuu, että pitäisi keksiä jotakin erikoisempaa, eksoottisempaa, omaperäisempää.

- Matkalla Kanarialle huokailimme matkakaverin kanssa, että emmekö me nyt sitten parempaa keksineet. Olimme kyllä suunnitelleet myös Kairon matkaa, mutta sitten helppo pakettimatka varmaan kohteeseen vei voiton, kun piti nopeasti tehdä päätös ja järjestelyt, kertoo 30-vuotias Ilona.

39-vuotias Aija on juuri palannut ensimmäiseltä Kanarian-matkaltaan, Teneriffan saarelta. Sekä Aija että miehensä häpesivät kertoa matkakohdetta tutuille.

- Emme kehdanneet kertoa edes poikamme päiväkodin tädeille, mihin olimme lähdössä. Käskin pojan sanoa kysyttäessä, että menemme Espanjaan, mieheni oli vastannut kyselyihin epämääräisesti "menemme lähelle päiväntasaajaa", nauraa Aija nyt matkan jälkeen.

- Hävetti mennä paikkaan, joka on kuin turisteille tehty, sanoo Aija.

Toisaalta jotkut häpeävät puolestaan sitä, etteivät ole käyneet Kanarialla. Heihin kuuluu 24-vuotias Leena.

- Tuntuu, että se on nyt "must see" -paikka. Minua suorastaan hävettää, että mieheni ei ole käynyt siellä koskaan, sanoo Leena.

Onnen resepti: Lyhyet lennot, palmut ja lämpö

Suomalaiset ovat pysyneet vuosikymmeniä uskollisina Kanarian-matkaajina. Espanjan matkailutoimiston tilastojen mukaan viime vuonna Kanarian seitsemälle saarelle matkusti yli 235 000 suomalaista. Lukuun on laskettu pakettimatkan ostaneet, eli pakettimatkojen ulkopuolella matkustaneet eivät ole tilastoissa.

Lyhyet lentomatkat ja lämpö ovat ne, jotka houkuttelevat suomalaisia Kanarialle - sekä kuusikymmentäluvulla että nyt.

71-vuotias Raimo Piispanen kävi Kanarian saarilla ensimmäisen kerran 1960-luvun puolessa välissä ja viimeisimmät kaksi kertaa molemmat tämän vuoden puolella.

Ensimmäisellä Kanarian-matkallaan hän meni Teneriffalle silloin toimineen matkatoimisto Keihäsmatkojen mukana.

- Oli yli kaksikymmentä astetta lämpöä, vaikka juuri oli lähdetty pimeästä pakkasesta, miten ihmeellistä se oli! Ja ne palmut, että sellaisia puita oli oikeasti olemassa, muistelee Keski-Suomen Karstulassa asuva Piispanen.

- Ei Kanaria minulle kaikkein ihanteellisin matkakohde ole, mutta tässä iässä arvostan lyhyttä lentomatkaa (kuusi tuntia) ja lämpöä, sanoo Piispanen.

Näitä on pakko saada: Kanarian ryppyperunat

Vaikka ulkoilman lämpötila on Kanarialla pysynyt vuosikymmenet samana, on ihmisistä välittyvä lämpö Raimo Piispasen henkilökohtaisen lämpömittarin mukaan pudonnut.

- Silloin ensimmäisen kerran olimme pienessä hotellissa, jonka isäntä otti meidät hoteisiinsa kuin omat lapsensa. Hän ajelutti meitä ympäri Teneriffaa ja vei meitä paikkoihin. Se ystävällisyys on jäänyt mieleen - ei sellaista enää sieltä löydä, sanoo Piispanen.

Piispanen harmittelee, että musiikki ja ruoka on muuttunut vuosikymmenten aikana Kanarialla paikallisesta "samaksi mössöksi" kuin muuallakin. Baarissa ei soi paikallinen kanarialainen musiikki, vaan iskelmädiskojumputus. Ruokakin on monessa paikassa hampurilais-ranskalais-pizza -osastoa.

Mutta yksi Piispasen ehdoton herkku löytyy Kanarialta yhä: ryppyperunat.

- Ne ovat suolassa kuorineen keitettyjä perunoita - erikoisen näköisiä ja hyviä. Niitä söin jo silloin ensimmäisellä kerralla, ja sitäkin ihmettelin, että näinkin voi perunoita valmistaa, muistelee Piispanen.

- En tiedä niitten virallista nimeä, mutta ryppyperunoiksi minä olen niitä aina sanonut.

Lue myös:

    Uusimmat