Nuuksion sieppaaja kertoi tekonsa syyn uhrilleen

Nuuksion sieppauksen motiiviksi on varmistumassa yhä selvemmin raha. Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan sieppauksesta epäilty oli paljastanut tekonsa syyn uhrilleen autossa.

– Uhrin ja tämän tekijän välillä on siinä matkan aikana keskusteltu siitä, että rahasta on kysymys, kertoo tutkinnanjohtaja Rauli Salonen.

Poliisi ei kuitenkaan vahvista, että kyse olisi ollut esimerkiksi lunnasvaatimuksesta.

– Meidän tietojen mukaan uhri ei ole mitenkään erityisen varakas, mielestäni ihan normaali kansalainen.

Uhri pudottautui autosta

45-vuotias nainen kaapattiin autoon väkivallalla uhaten ulkoilualueella Nuuksiossa viime keskiviikkona. Nainen pääsi pakenemaan Porvoossa noin 50 kilometrin matkan jälkeen.

– Tämä uhri oli pakoa mielessään harkinnut. Autohan ajoi siinä pitkään moottoritietä ja suurinopeuksisia teitä. Kun tultiin Landbon liittymään, niin auto joutui pysähtymään. Ja siinä kun oltiin liikkeelle lähdössä, niin hän yksinkertaisesti tempaisi oven auki, Salonen kertoo.

Salosen mukaan nainen oli yhä osittain sidottuna, mutta pystyi kuitenkin tiputtamaan itsensä pois autosta.

– Hän onnistui siinä liikkumaan sen verran, että pääsi pakenemaan ja huutamaan apua.

"Ei summittainen teko"

Sieppaaja on yhä karkuteillä. Salonen ei kuitenkaan epäile, että sieppaaja suunnittelisi tekonsa uusimista tai toisen uhrin nappaamista.

– Tässä ei ole kysymys siitä, että ihmisten tarvitsisi siellä tai missään muuallakaan erityisesti pelätä tämän takia. Ensinnäkin tällaiset tapaukset ovat äärimmäisen harvinaisia. Ja toisekseen, eiköhän tässäkin ollut henkilö jo etukäteen valittu. Ei tämä ollut mikään summittainen teko, että otetaan nyt vaan joku.

Lue myös:

    Uusimmat