Mainos

Nuuksion kansallispuisto lisää palvelujaan

Metsähallituksen aluejohtaja Stig Johansson sanoo, että kävijämäärään suhteutettuna Nuuksion palvelut ovat olleet erittäin vähäiset. Nyt kävijöitä on vuosittain noin 170 000.

Nuuksion luontokeskuksen tarkempi suunnittelu on parhaillaan alkamassa. Espooseen, Nuuksion kansallispuiston sisääntuloreitille rakennettavan keskuksen on tarkoitus avata ovensa vuonna 2011.

Metsähallitus uskoo, että keskus lisää koko kansallispuiston kävijämäärää. Kävijöitä arvellaan tulevan vuosittain noin 200 000, kun nyt heitä on vuosittain noin 170 000. Valtaosa kansallispuiston vieraista on pääkaupunkiseudun asukkaita. Noin joka kymmenes kävijä tulee ulkomailta.

Metsähallituksen aluejohtaja Stig Johansson sanoo, että kävijämäärään suhteutettuna Nuuksion palvelut ovat olleet erittäin vähäiset. Nyt käynnissä onkin luontokeskuksen lisäksi muitakin parannushankkeita.

Luontokeskuksen rakentamiseksi perustetaan kiinteistöosakeyhtiö, johon kuuluvat Metsähallitus, Espoon kaupunki ja Solvallan urheiluopisto. Keskuksen toimintakuluihin osallistuvat myös Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Vihti ja Kauniainen.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.