Nurmesjärven "joutsenjahdissa" ei rikosta

Lomalainen ilmoitti sunnuntaina 8. elokuuta, että joutsenta oli ahdisteltu vesijetillä Nilsiän ja Rautavaaran Nurmesjärvellä. Tapahtunutta tutkittiin Koillis-Savon poliisissa eläinsuojelurikkomuksena. Asiasta uutisoitiin paikallislehdissä.

Kyseinen vesillä liikkuja tunnisti itsensä uutisesta ja ilmoittautui itse. Hän kertoi tavanneensa joutsenperheen kapeassa salmessa. Toinen emoista oli johdattanut poikaset ruohikkoon, toisen emon alkaessa lennellä vesijetin edessä, välillä laskeutuen, yrittäen näin houkutella häiritsijän kauemmaksi.

Tapahtuneesta oltiin yhteydessä Nilsiän luonnonsuojeluyhdistykseen ja yhdessä poliisin kanssa todettiin kyseisenlaisen käytöksen olevan linnuille luonteenomaista jälkeläisiä suojellessaan.

Poliisilla ei ole syytä epäillä joutsenta yritetyn tahallisesti häiritä tai vahingoittaa, ja asian tutkinta lopetaan.

Poliisi kiittää ilmoittajaa aktiivisuudesta. Monesti yleisön aktiivisuudesta riippuu, tulevatko villieläimiin kohdistuvat rikosepäilyt yleensäkään ilmi ja saadaanko tekijät selvitettyä.

Poliisi kehottaa edelleen välttäämään pesintä- ja lisääntymisaikana liikumista lintuluodoilla ja -kosteikoilla. Monella lajilla on vielä lentokyvyttömiä poikasia. Haittaeläimeksikin luokitelluilla lajeilla on lisääntymisrauha heinäkuun loppuun saakka.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat