Nuorten vaalitentti: Äänestysiän lasku ei auta

MTV:n nuorten ehdokkaiden nettivaalitentissä pohdittiin illalla keinoja innostaa nuoria äänestämään.

Kunnanvaltuustot ovat tällä hetkellä vahvasti keski-ikäisten käsissä. 40 - 64-vuotiaiden osuus valtuutetuista on peräti 72 prosenttia. Alle kolmekymppisiä on vain kuusi prosenttia valtuutetuista.

Kaikkien eduskuntapuolueiden edustajista vain keskustan Sanna Rauhansalo kannatti äänestysiän laskemista 16 vuoteen. Vasemmistoliiton Jussi Saramo ja SDP:n Osku Pajamäki eivät kannattaneet äänestysiän laskemista siinä muodossa kun asiaa on esitetty, muut vaalitentin osallistujat pitivät ajatusta kaiken kaikkiaan huonona. Vastustajat eivät uskoneet äänestysiän laskemisen lisäävän nuorten aktiivisuutta.

Nuorten aliedustuksesta huolimatta vaalitentin nuoret ehdokkaat eivät nähneet tilannetta hälyttävänä. Vihreiden Tapio Laakso korosti, että päättäjien ikää olennaisempi seikka on se, mitä päätetään. Myös kokoomuksen Tatu Rauhamäki suhtautui luottavaisesti vanhemman ikäluokan kykyihin. Toisaalta hän muistutti, että nuori voi vain äänestämällä vaikuttaa.

RKP:n Carl Haglund pitää nuorten tilannetta oman puolueensa kannalta melko hyvänä. Haglundin mukaan RKP:llä on näissä vaaleissa hyvä määrä nuoria ehdokkaita ja läpi päässeissäkin on osuus kasvanut.

Ketä kiinnostaa? -videot surkeita

Nuoria äänestäjiä on yritetty houkutella vaaliuurnille monilla areenoilla. Helsingissä poliittiset nuorisojärjestöt pyrkivät aktivoimaan nuoria Ketä kiinnostaa?-kampanjalla. Muun muassa EU-tuella rahoitettuun kampaajaan on kuulunut konserttia ja YouTubessa pyöriviä "valistusvideoita".

Ketä kiinnostaa? ei ole onnistunut vakuuttamaan ainakaan MTV:n nuorten ehdokkaiden vaalitentin osallistujia.

- Olen valitettavasti nähnyt Ketä kiinnostaa? -videon. Se on todella surkea, Jussi Saramo pudistelee päätään.

Osku Pajamäki pitää kampanjaa nappikauppana. Hänen mielestään nuoret voitaisiin saada äänestämään , jos niin todella tahdottaisiin.

- Jos olisi yhteiskunnallinen tahtotila, asia onnistuisi. Nyt yhteiskunnallinen panostus on pipoja ja kyniä ja rahaa hölmöille YouTube-videoille, Pajamäki kritisoi.

Tapio Laakso uskoo nuorten innostuvan yhteiskunnallisista asioista, jos he saisivat oikeaa valtaa ja vastuuta nuorisovaltuustojen näennäisvallan sijaan. Ajatus saa tukea Tatu Rauhamäeltä.

Jussi Saramon mukaan kouluissa syksyllä järjestetyt vaaliväittelyt ovat selvästi innostaneet nuoria. Hän uskookin, että nuoret ovat kiinnostuneita kunnon keskusteluista, eikä puolueiden puheenjohtajatentin tyyppisestä väännöstä, joka vaikuttaa peliltä.

Ei kiitos kiintiöille

Osku Pajamäki ehdottaa kiintiöitä nuorison edustuksen ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi, mutta ehdotus tyrmätään.

Tatu Rauhanmäen mukaan kiintiöillä on saatu aikaan paljon pahaa.

- En haluaisi olla kiintiönainen tai kiintiönuori, hän painottaa.

- Kiintiöt ovat naurettavia, säestää Haglund sivusta.

Maksuton joukkoliikenne ei, ruuhkamaksut joo

Nuoret ehdokkaat eivät lämpene maksuttomalle joukkoliikenteelle. Ainoastaan Jussi Saramo kannattaa sitä. Ehdokkaat pitävät joukkoliikenteen kehittämistä hyvin tärkeänä ja uskovat maksuttomuuden vetävän maton tämän tavoitteen alta.

Tapio Laakso väläyttelee vihreiden ja kokoomuksen jännitteitä toteamalla, ettei joukkoliikenteen maksuttomuutta kannata tavoitelle kaupunginvaltuuston ensi istuntokaudella.

- Ensi kauden tehtävä on sysätä autopuolue oppositioon, hän toteaa.

Ruuhkamaksujen osalta väittelijät jakaantuvat odotetusti kahteen selkeään leiriin. Kokoomus, RKP ja kristillisdemokraatit vastustavat maksuja, kun taas perussuomalaiset, vasemmistoliitto, SDP ja vihreät kannattavat niitä.

Espoolaisen Carl Haglundin mukaan ruuhkamaksut eivät helpottaisi tilannetta ja olisivat huono myös Helsingin kannalta.

- Ruuhkat ovat kehäteillä ja ruuhkamaksu johtaisi vain siihen, että paukut ja verorahat siirtyisivät Helsingistä Espooseen ja Vantaalle, hän varoittelee.

Lue myös:

    Uusimmat