Nuorten työkuntoon parannusta toimintakykypassilla

Työnantajat ovat napisseet nuorten huonosta jaksamisesta työelämässä. Toimintakykypassi sisältää esimerkiksi työkykyä edistävää liikuntaa ja terveysosaamista.

Ammattiin opiskelevien nuorten kunnon ja toimintakyvyn heikkenemiselle yritetään laittaa piste uuden toimintakykypassin avulla. Passin tavoitteena on lisätä opiskelijoiden taitoja ja motivaatiota huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja varmistaa näin jaksamista työelämässä.

-Nuorten jaksaminen on laskenut selvästi. Liikkuminen on vähäistä, tupakointi, valvominen ja päihteidenkäyttö yleistyneet. Tilanne on huolestuttava, sanoo opetusneuvos Seija Rasku opetusministeriöstä.

Passia testataan parhaillaan viidellä alueella Suomessa. Valtakunnalliseen käyttöön passi tulee syksyllä 2008. Osallistuminen on vapaaehtoista opiskelijoille sekä koulutuksen tarjoajille.

Hankkeen kehittäjät uskovat, että passin avulla opiskelija voi osoittaa tuleville työnantajille olevansa omasta työkyvystä huolehtiva ammattiosaaja ja parantaa näin asemiaan työmarkkinoilla. Tämän syksyn aikana on tarkoitus kuulla työmarkkinajärjestöjen mielipiteitä passista. Raskun mukaan monien alojen työnantajat ovat jo kiinnittäneet huomiota nuorten huonoon jaksamiseen.

Toimintakykypassi sisältää esimerkiksi työkykyä edistävää liikuntaa ja terveysosaamista. Opiskelija kerää passiin suorituksia kursseilta ja harrastustoiminnasta.

-Tärkeintä on vaikuttaa asenteisiin ja juurruttaa hyviä elintapoja, joita nuori jatkaisi mennessään työelämään. Kaikkia nuoria ei silti saada suorittamaan passia, toteaa projektityöntekijä Janne Lilja hankkeessa mukana olevasta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymästä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat