Nuorten seksuaalinen hyväksikäyttö netissä yleistymässä

Nuorten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen valmistelu internetissä on yleistymässä. Väestöliiton mukaan nettihyväksikäyttö eli grooming on vielä suhteellisen vieras käsite niin nuorille, heidän vanhemmilleen kuin nuorisotyön ammattilaisillekin.

Hyväksikäyttäjät lähestyvät uhreja arkisesti ja vastaavat moniin kehittyvän nuoren tarpeisiin ja rakentavat häneen luottamussuhdetta. Tämä luo hyvän alustan hyväksikäytön etenemiselle. Nuorta motivoi se, että tekijä vastaa hänen tunnetarpeisiinsa, tyydyttää hänen tiedonjanoaan ja uteliaisuuttaan tai tarjoaa aineellista hyötyä.

– Nuoruusikäinen vasta muodostaa sitä omaa identiteettiään ja tekee päätelmiä siitä, kuinka arvokas olen ja mikä merkitys minulla on. Hän pohtii, mitä tarkoittaa seksuaalisuus, ihmissuhteet ja luottamus. Ja näitä kaikkiahan siinä käytetään hyväksi eli siinähän ei missään nimessä käytetä hyväksi vain seksuaalisuutta, sanoo Väestöliiton erityisasiantuntija ja seksuaaliterapeutti Maaret Kallio.


Väestöliiton mukaan hyväksikäyttö aiheuttaa lapselle usein niin vahvaa häpeää, ettei hän uskalla kertoa siitä. Toisaalta myöskään viranomaiset eivät liiton asiantuntijoiden mukaan täysin ymmärrä, kuinka syvästi virtuaalinen hyväksikäyttö haavoittaa nuorta tai miten luotu luottamussuhde toimii painostuskeinona.

Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan asiantuntijaryhmä on laatinut nettihyväksikäytön vaikutuksista lausunnon, jota on mahdollista käyttää oikeudessa.

 


 

Lue myös:

    Uusimmat