Nuorten MM-kisoissa ihastuttanut suomalaishyökkääjä unelmoi lapsuuden kotiseutunsa uudesta NHL-joukkueesta – "Se olisi siistiä"

6:21
Videolla kuvaa Nuorten Leijonien ja Ruotsin välisestä pronssiottelusta.

Nuorten Leijonien riveissä vahvasti alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa esiintynyt Yhdysvalloissa syntynyt Joonas Oden unelmoi pelaavansa joskus kotiosavaltionsa Washingtonin uudessa NHL-joukkueessa Seattlessa.

Washingtonin osavaltiossa syntynyt ja lapsuusvuotensa viettänyt Oden muutti pikkuveljensä ja suomalaisen äitinsä kanssa Suomeen 12 vuoden ikäisenä avioeron myötä. Tie vei Washingtonin Spokanesta lopulta Kouvolaan, missä Odenin jääkiekkoura pääsi kunnolla aluilleen.

Oden oli yksi hiljattain päättyneiden alle 20-vuotiaiden MM-kisojen suurimpia suomalaisonnistujia. KooKoon SM-liigajoukkueessa toista kauttaan pelaava hyökkääjä nakutti turnauksen aikana pelaamassaan seitsemässä ottelussa tehot 3+3.

Odenin kotiosavaltio Washington saa kaudesta 2021-22 lähtien itselleen oman NHL-joukkueen, kun Seattle liittyy mukaan Pohjois-Amerikan kiekkokarkeloihin. Toistaiseksi ilman NHL-varausta oleva Oden palaisi mielellään vanhoille kotiseuduilleen pelatakseen Seattlen vielä nimeä vailla olevan NHL-joukkueen väreissä.

– Se olisi siistiä pelata siellä. Takaisin Seattlessa, takaisin Washingtonissa, Oden kertoo NHL.comin haastattelussa

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja