Nuorten MM-kisat ilon asia baareille

Tänään pelataan nuorten MM-kisojen välierottelu Suomi-Ruotsi, mikä tuo kasoittain kiekkokansaa baareihin.

Helsingin Sports Academy -urheilubaarin vuoropäällikkö Tomi Nevalainen sanoo, että Nuorten MM-kisat ovat lisänneet baarin asiakaskuntaa merkittävästi viime päivinä.

– Viime kevään miesten MM-kisojen menestys on tuonut lisäkiinnostusta myös nuorten leijonien edesottamuksiin, Nevalainen sanoo.

– Kyllä nämä illat ovat hyvin kannattavia meille. Kun peli alkaa puoleltayöltä, saamme tällä kertaa hyvin väkeä loppuiltaan. Kaiken kaikkiaan kisat ovat hyvä piristys vuoden alkuun.

Toimitusjohtaja Jukka Savolainen Jyväskylän Matsi Baarista on myös kiitollinen kisojen tuomalla yleisöryntäykselle. Eilisessä Suomi-Slovakia-pelissä baari oli täynnä ja tänä iltana odotetaan samaa.

– Jyväskylässä on ollut miesten keväistä maailmanmestaruutta pitempään vahva jääkiekkobuumi. Junnujen kisat kiinnostaa varmasti senkin takia, että täällä on ollut erittäin lahjakkaita nuoria pelaajia viime vuosina, kuten Sami Vatanen.

Toisin kuin esimerkiksi Sports Academyssä, Matsissa ottelua ei nähdä kokonaan. Useat ottelua näyttävät baarit nimittäin joutuvat lain mukaan sulkemaan ovensa jo kahdelta, jolloin on todennäköisesti päästy vasta kolmannen erän alkuun.

– Väliaikaisia lupia pitempään aukioloaikaan ei ole mahdollista saada. Yhtä peliä varten pitäisi hakea yökerholupia koko vuodeksi. Se on aika kummallista, Savolainen sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat