Nuorten kannabisasenteet ovat lieventyneet

Noin puolet alle 35-vuotiaista pitää kannabiksen kokeilun riskejä vähäisinä tai olemattomina. Suomalaisten huoli huumeongelmasta on kuitenkin lisääntynyt.

Stakesin tutkimuksen mukaan päihdeasenteiden kehitys on eriytynyt. Suhtautuminen tupakointiin ja humalajuomiseen on tiukentunut, mutta kannabisasenteet ovat lieventyneet. Noin puolet alle 35-vuotiaista pitää kannabiksen kokeilun riskejä vähäisinä tai olemattomina.

Toisin kuin Isossa-Britanniassa, jossa suhtautuminen kannabikseen on vapaamielistynyt kaikissa ikäryhmissä, Suomessa muutos on sukupolvi-ilmiö, joka rajoittuu 1970- ja 1980-luvuilla syntyneisiin ikäluokkiin.

Myös ekstaasin kokeilun riskit arvioi viidesosa alle 25-vuotiaista vähäisiksi. Kannabiksen ja ekstaasin säännöllistä käyttöä nuoret kuitenkin pitivät riskialttiina toimintana. Heroiiniin suhtaudutaan kaikissa ikäryhmissä hyvin torjuvasti.

Kansa tukee huumeiden haittojen vähentämistä

Suomalaiset tukevat vallitsevaa huumepolitiikkaa, eikä huumeiden laillistaminen saa kansalta juuri kannatusta.
Poliisin uudet toimivaltuudet saavat lähes yksimielisen tuen, mutta myös haittojen vähentämisen politiikkaa edustavat neulojen ja ruiskujen vaihto sekä narkomaanien korvaushoito hyväksytään laajasti.

Suomalaisten huoli huumeongelmasta on jatkuvasti lisääntynyt. Maan huumetilanteesta huolestuneimpia ovat maaseudulla asuvat vastaajat, jotka kuitenkin kohtaavat huumeongelmia omalla asuinalueellaan kaupunkilaisia harvemmin.

Suomalaisista 40 prosenttia pelkää joutuvansa väkivallan kohteeksi huumeiden käytön vuoksi. Huumeisiin liittyvä sosiaalinen turvattomuus on lisääntynyt koko 1990-luvun.

Nuorten tärkein huumetiedon lähde on koulu, vanhemmalla väestöllä puolestaan tiedotusvälineet. Internetin merkitys huumetiedon lähteenä on vähäinen.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen syksyllä 2002 keräämään postikyselyaineistoon. Tutkimuksen kohteena olivat 15-69-vuotiaat, joista valittiin satunnaisotannalla 4 053 osanottajaa. Vastausprosentti oli 63. Vertailuaineistoa on vuosilta 1992, 1996 ja 1998.

Tutkimuksesta kerrotaan tuoreessa Stakesin Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä. Artikkeli ilmestyy maaliskuussa myös ruotsiksi Nordisk alkohol- och narkotikatid-skrift (NAT) -aikakauslehden ensimmäisessä numerossa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat