Nuorten ilmainen ehkäisy ontuu

Suositus nuorten maksuttomasta ehkäisystä ei ole ainakaan vielä toteutunut. Nuoret eivät saa ilmaiseksi ehkäisyvälineitä läheskään joka kunnassa, vaikka sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan heidän pitäisi saada.

Tilanne vaihtelee suuresti eri puolilla maata, sanoo ylilääkäri Dan Apter Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalta. Useimmat kunnat antavat nuorille ilmaiseksi kolmen kuukauden aloituspakkauksen pillereitä, mutta tähän maksuttomuus monesti jääkin.

Suomi poikkeaa tässä suhteessa muista Pohjoismaista. Lähes kaikissa muissa Pohjoismaissa nuorten ehkäisy on ainakin jossain määrin tuettua, Apter huomauttaa.

Nuorten maksuton ehkäisy kirjattiin tavoitteeksi sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemaan seksuaaliterveyden toimintaohjelmaan vuonna 2007.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen parin vuoden takaisessa kyselyssä kolmannes terveyskeskuksista ilmoitti tarjoavansa nuorille ehkäisymenetelmän maksutta. Yli puolessa puolessa terveyskeskuksista maksuttomuus ei toteutunut ollenkaan tai sitten maksuttomia ehkäisyvälineitä sai vain joistakin toimipisteistä.

Tilanne on tuskin tästä suuresti muuttunut, arvelee asiantuntijalääkäri Minna Nikula Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

- Perusterveydenhuollossa on käynnissä rakennemuutos, ja suositus kilpailee resursseista monen muun tärkeän asian kanssa.

Abortit laskuun

Maksuttomuuden avulla pyritään vähentämään nuorten raskaudenkeskeytyksiä ja torjumaan sukupuolitauteja. Aborttien määrä on laskenut Suomessa melko tasaisesti viime vuosina. Lasku johtuu pääasiallisesti siitä, että alle 20-vuotiaille tehdyt raskaudenkeskeytykset ovat selvästi vähentyneet.

Suomessa tehdään vuosittain runsaat 10 000 raskaudenkeskeytystä, joista hieman yli 2 000 alle 20-vuotiaille.

Nuorten klamydiatartunnat sen sijaan ovat pysyneet melko samoissa lukemissa vuosituhannen puolivälistä lähtien. Suomessa todetaan vuosittain 13 000-14 000 klamydiatapausta, joista nuorten osuus on noin 3 500 tapausta. Uutena ilmiönä on toistuvien tartuntojen yleistyminen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat