Nuorten ajotyyli syyniin sirulla

Poliisi aikoo tutkia vapaaehtoisten avulla nuorten ajotapoja, kertoo Savon Sanomat. Lehden mukaan Pohjois-Savon poliisi on hakenut rahoitusta kokeilulle, jossa 30 nuoren miehen autoon asetetaan seurantasiru.

Suomessa ei ole tutkimustietoa siitä, paljonko nuoret ajavat esimerkiksi yhden kesäillan aikana, millaisilla nopeuksilla ja mihin aikaan vuorokaudesta.

Tiedossa ei myöskään ole, miten renkaita kuluttavalla tavalla nuoret ajavat tai muuttuuko kokemattoman kuljettajan ajotapa, kun kesän kuivat kelit vaihtuvat alkutalven liukkaisiin.

Tutkimuksen on tarkoitus alkaa tänä vuonna, mutta rahoituspäätös on vielä auki.

Tutkimuksessa käytetään carchip-sirua, joka on elektroninen ajopiirturi.

– Se on hyvin käytetty esimerkiksi Yhdysvalloissa, joissa huolestuneet vanhemmat seuraavat lastensa ajoa, Pohjois-Savon liikenneturvallisuusryhmän puheenjohtaja komisario Heikki Mansikka-ahon kertoo Savon Sanomissa.

Carchip-pakettiin kuuluu auton tietojärjestelmään suoraan kytkettävä tiedonkeruulaite sekä ohjelma, jolla tietoja voi käydä läpi halutulla tietokoneella. Tiedot voi siirtää usb-kaapelilla tai langattomasti. Siruun voidaan kytkeä myös hälytysraja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat