Nuorisovaltuustojen liitto vaatii lisäresursseja nuorille

Liitto haluaa jokaisen koululaisten käyvän koulupsykologin vastaanotolla terveystarkastusten yhteydessä.

Suomen Nuorisovaltuustojen liitto vaatii ennaltaehkäisevään nuorisotyöhön lisävaroja.

Liitto perää jokaisen koululaisen terveystarkastuksiin käyntiä koulupsykologilla. Myös lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon hoitotakuuta pitäisi parantaa, ja hoitoon pitäisi päästä kuukaudessa.

Edelleen Nuorisovaltuustojen liitto kritisoi sitä, ettei Kelan tukemaa terapiaa ole saatavissa läpi vuoden. Liitto haluaisi myös, että nuoret otettaisiin enemmän mukaan heitä koskevaan päätöstentekoon.

- Vaikka suomalaisilla menee taloudellisesti paremmin kuin koskaan, voivat nuoret koko ajan huonommin. Tähän ovat osaltaan vaikuttaneet yhteisöllisyyden vähentyminen, heikentyneet ennaltaehkäisevät palvelut ja eriarvoisuuden lisääntyminen, viikonloppuna Turussa koolla olleet nuorisovaltuustot toteavat julkilausumassaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat