"Nuorisosäätiötä kohdeltiin eri tavalla kuin Urheilusäätiötä"

Säätiöitä valvovan Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) linjajohtajasta Olli Koikkalaisesta on tehty kaksi kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle, uutisoi Keskusta verkkolehti Verkkoapila tänään.

Kantelujen mukaan Koikkalainen on kohdellut säätiöitä eri tavalla ja näin rikkonut virkamieheltä edellytettävää tasapuolista kohtelua.

Kantelut on tehnyt Nuorisosäätiön entinen asiamies, insinööri, oikeustieteen kandidaatti Seppo Pyykkönen.

Pyykkönen katsoo Verkkoapilan uutisen mukaan, että PRH on kohdellut häntä säätiön asiamiehenä eri tavalla kuin Urheiluopistosäätiön asiamiestä vaalitukiin liittyvissä vastikkeellisissa hankinnoissa.

PRH ei ole tehnyt Urheiluopistosäätiöstä tutkintapyyntöä poliisille. Koikkalainen on julkisuudessa (HS 28.9.) perustellut tätä sillä, että erona Nuorisosäätiöön Urheiluopistosäätiön asioista päättävät eivät ohjanneet tukea itselleen. Aiemmin PRH on kertonut Nuorisosäätiön asioiden selvittelylle muut perusteet.

Toisessa kantelussaan Pyykkönen katsoo Koikkalaisen virkamiehenä kohdelleen Nuorisosäätiötä eri tavalla kuin Hebe-säätiötä. Ylen mukaan Hebe-säätiö on vasemmistonuorten kautta tukenut 7000 eurolla Paavo Arhinmäkeä, joka toimi samaan aikaan sekä säätiössä että vasemmistonuorissa.

Kantelussaan Pyykkönen katsoo Koikkalaisen rikkoneen menettelyllään virkamiehiltä edellytettävää tasapuolista kohtelua ja näin toimineen lainvastaisesti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat