Nuorisosäätiön vaalirahasotkun käsittely jatkuu huomenna –Kaikkonen pitää pitkiä käsittelyjä rankkoina

Nuorisosäätiö-jutun pääkäsittely alkaa huomenna Helsingin käräjäoikeudessa. Pääkäsittely tulee arvioiden mukaan jatkumaan aina marraskuun puoleen väliin saakka.

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen ei odota iloisella mielellä huomista pääkäsittelyä.

–Eihän tässä kovin kaksiset tunnelmat ole. Ei ole käräjäsaliin ennen ollut asiaa, eikä toivottavasti tule tämän jälkeenkään, Kaikkonen kertoo STT:lle sähköpostitse.

Hän kiistää yhä syytteen.

Nuorisosäätiö-jutun puiminen on alkanut jo kolmisen vuotta sitten, ja pahimmillaan sen käsittely voi valituksineen viedä kymmenenkin vuotta.

–Pitkät oikeusprosessit ovat usein henkisesti raskaita. Olisi kaikkien edun mukaista, että niihin ei tärveltyisi vuosikausia.

Kaikkonen painottaa, ettei aio prosessin aikana enää pahemmin kommentoida oikeudenkäyntiä.

Kaikkosta ja muita säätiön hallituksen jäseniä syytetään luottamusaseman väärinkäytöstä. Syyttäjä vaatii sekä puheenjohtajana, että hallituksen rivijäsenenä toimineelle Kaikkoselle jonkinlaista vankeusrangaistusta ja muille sakkoja.

MTV3:n nettisivut seuraavat käsittelyä vaihe vaiheelta huomisesta eteenpäin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat