Nuorisoporukka kidutti 12-vuotiaan henkihieveriin - huvin vuoksi

Riihimäen keskustassa olevassa kerrostaloasunnossa pahoinpideltiin kahta ihmistä kahtena peräkkäisenä yönä poikkeuksellisen törkeästi. Pahoinpitelijöinä oli kuuden hengen porukka, joka koostuu kahdesta nuoresta naisesta ja neljästä nuoresta miehestä. Porukan ikähaitari on 15-26 vuotta.

Koko porukka on osallistunut hakkaamisiin. Mitään motiivia teoille tekijät eivät ole osanneet kertoa. Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että tekijöiden ajatusmaailmassa on viehtymys väkivaltaan. Uhrit ja osa tekijöistä tunsi toisensa entuudestaan.

12-vuotias pyydettiin kyläilemään

Porukan ensimmäinen uhri oli 12-vuotias poika, joka pahoinpideltiin maanantain ja tiistain välisenä yönä yhden tekijän kerrostaloasunnossa.

- Poika oli tullut kylään ja ollut siellä ensin tovin ennen kuin hakkaaminen oli yhtäkkiä alkanut, kertoo komisario Ilkka Iivari Riihimäen poliisista.

Häntä lyötiin nyrkeillä ja potkittiin. Teräasettakin käytettiin, sillä uhria viilleltiin käsiin. Pitkään kestäneen pahoinpitelyn jälkeen pojan silmät teipattiin ja hänet talutettiin pihalle. Siellä poikaa vielä potkittiin ja kiellettiin kertomasta tapahtuneesta.

Poika pääsi omin voimin rautatieasemalle ja sieltä taksi vei hänet sairaalaan. Pojalta murtui nenä ja hänen silmänsä muurautuivat umpeen. Pojalla on käsissä viiltohaavoja ja ruhjeita ympäri kehoa.

Toinen uhri 26-vuotias mies

Seuraavana yönä porukan uhriksi joutui 26-vuotias mies. Hän oli 12-vuotiaan tapaan tullut porukkaan kuuluneen miehen kerrostaloasuntoon kyläilemään.

Hänen kätensä sidottiin selän taakse. Miestä hakattiin vasaralla, rautaketjulla ja nyrkeillä. Myös tällä uhrilla oli viiltohaavoja kädessä. Miehen nenä on myös ilmeisesti murtunut ja päässä on runsaasti ruhjeita ja mahdollisesti kasvoluissa murtumia. Mies pääsi pitkän pahoinpitelyn jälkeen karkaamaan asunnosta.

Poliisi on eilen ottanut tekijät kiinni ja heitä kaikkia esitetään vangittavaksi näistä törkeistä vapaudenriistoista ja pahoinpitelyistä. Kuulusteluissa he ovat myöntäneet teon.

- He ovat kertoneet teosta rauhallisesti. Mitään erityistä motiivia he eivät ole osanneet antaa.

Osalla tekijöistä on vahva väkivaltarikostausta. He ovat muun muassa hakanneet ihmisiä ravintoloiden edustoilla. Tämän viikon tapahtumien lisäksi porukan epäillään tehneen myös aiempia väkivaltarikoksia.

Lue myös:

    Uusimmat