Nuorisojohtaja ei yllättynyt verilöylystä

Kuva: Lehtikuva

Nuorisopalveluiden johtaja Olavi Sydänmaanlakka HelsinkiMissiosta sanoo, ettei hän valitettavasti yllättynyt Kauhajoen ammuskelusta. Hän työskentelee väkivaltaisten nuorten kanssa.

- Niitä tarinoita kuullessani se maailma tulee tutuksi. Työssäni kysyn usein, miten näin pääsee tapahtumaan, että ihmiset jäävät yksin elämänsä kanssa.

Sydänmaanlakka kertoo MTV:n Huomenta Suomessa, että juuri kukaan ei halua istua hänen asiakkaidensa kanssa. Heitä ei haluta tapaamisiin.

- Me väistelemme pelottavaa asiaa, joka kansakunnassamme asuu.

Sydänmaanlakka muistuttaa, ettei viha sinällänsä ole kielteinen asia. Riskit kasvavat silloin, kun viha pääsee hallitsemattomasti elämään omaa elämäänsä irti kontestista.

- Lamassa on se hyvä puoli, että ihmiset pysähtyvät perusarvojen äärellä. Kun menee hyvin, me ohitamme monta asiaa ja keskitymme suoriutumiseen ja työntekemisen kulttuuriin.

Lue myös:

    Uusimmat