Nuoriso juhli railakkaasti Oulussa

Koululaisten ja opiskelijoiden viimeisen lomaviikonlopun juhlinta näkyi poliisin mukaan vaihtelevasti ympäri Suomea.

Esimerkiksi Oulussa nuoriso oli juhlinut lauantai-iltana puolen yön aikaan railakkaasti Nallikarin hiekkarannoilla. Poliisi oli käynyt selvittelemässä alueella muun muassa pahoinpitelyitä.

Turussa poliisi arvioi viikonlopun olleen vilkas, mutta ongelmien aiheuttajat olivat varttuneempaa väkeä.

Pääkaupunkiseudulla poliisi joutui kirjoittamaan nuorille toistakymmentä rikesakkoa ja kaatamaan jonkin verran nuorten alkoholijuomia pois. Myös Helsingissä poliisitehtäviä riitti, mutta nuoriso aiheutti odotettua vähemmän ongelmia. Jyväskylässä oli poliisin arvion mukaan jopa normaalia rauhallisempi viikonloppu.

Viranomaiset arvioivat koulujen aloitusjuhlinnan näkyvän enemmän ensi viikonloppuna, kun koulut ovat jo päässeet vauhtiin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat