Mainos

Nuorille kuljettajille lisää liikennekasvatusta

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta pohtinut työryhmä suosittaa ajo-opetuksen lisäämistä ja uusien kuljettajien valvonnan tehostamista. Myös liikennekasvatuksen määrää halutaan lisätä.

Sen sijaan nuorille kuljettajille suunnattua 80-lätkää ei aiota palauttaa. Liikenne- ja viestintäministeriön liikenneneuvos Anneli Tantun mukaan työryhmä ei halunnut systemaattisesti lähteä rajoittamaan kaikkien nuorten liikkumista ja antamaan erillisiä, vain nuoriin kohdistuvia rajoituksia.

Työryhmä ehdottaa tiettyjen rikkeiden lisäämistä ajokieltolistaan. Esimerkiksi turvavälineiden käytön toistuvasta laiminlyönnistä seuraisi ajokielto. Lisäksi uusi kuljettaja voitaisiin määrätä käyttämään alkolukkoa heti ensimmäisen rattijuopumuksen jälkeen.

Rattijuopumuksen promillerajaa esitetään tiettävästi laskettavaksi kaikilta autoilijoilta.

Nuorten liikennekuolemat ja loukkaantumiset ovat pysyneet ennallaan tai jopa lisääntyneet viime vuosina. Viime joulukuussa asetettu työryhmä luovutti tänään mietintönsä liikenneministeri Anu Vehviläiselle (kesk.).

(MTV3)

Katso Hannu Alstan juttu Oulusta

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.