Nuoria työntekijöitä seksuaalisesti alistanut yritysjohtaja vetosi sopimukseen

Työnantajaa edustanut mies on tuomittu lukuisten työnhakijoiden ja työntekijöiden seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Helsingin käräjäoikeuden mukaan mies taivutteli uhreikseen 11 nuorta miestä, jotka olivat alaikäisiä tai juuri täyttäneet 18 vuotta.

57-vuotias Arto Juhani Oja sai 4 vuotta ja 3 kuukautta vankeutta muun muassa yhdestätoista seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kymmenistä pahoinpitelyistä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Hän teki rikokset vuosina 2000-2010.

Käräjäoikeuden julkisen selosteen mukaan Oja taivutteli nuorukaiset uhreikseen hyödyntämällä asemaansa työnantajan edustajana ja palkanmaksusta vastaavana henkilönä. Uhrit oli palkattu työharjoittelijoiksi tai työntekijöiksi tai he vasta hakivat töitä.

Oja pisti nuorukaiset muun muassa kyykkimään alasti ja sidottuna liikkumatta useita minuutteja. Uhreja myös paineltiin puisella laudalla, jossa oli ruostuneita nauloja ja he joutuivat seisomaan kylmässä suihkussa minuuttien ajan.

Nuorukaisia myös makuutettiin alasti sidottuna silmät peittävä pipo ja kuulosuojaimet korvillaan.

Syytetty vetosi sopimukseen

Oja myönsi osan pahoinpitelyistä mutta kiisti, että niillä olisi ollut seksuaalisesti olennaista luonnetta. Hän katsoi myös, että täysi-ikäiset miehet olivat luopuneet fyysisestä koskemattomuudestaan allekirjoittamalla siitä sopimuksen.

Käräjäoikeuden mukaan työntekijät eivät voi luopua koskemattomuudestaan, joka suojaa heitä ja sitoo työnantajaa. Ojan teot olivat myös seksuaalisesti olennaisia. Pahoinpitelyiden ja seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi Ojan katsottiin syyllistyneen kiskonnan tapaiseen työsyrjintään ja työturvallisuusrikokseen.

Tuomittu määrättiin korvaamaan kullekin uhrille 600-4000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä ja 150-2000 euron kivusta ja särystä.

Oikeus määräsi, että Oja pidetään heti vangittuna.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat