Äänenkäytön kouluttajan Ina Virkki-Ukeleghen mukaan kaupunkilaisnuoret erottuvat muista nuorista puhetapansa perusteella.
– Nuorten puheessa on helposti takaisuutta eli ääntä ei tuoda kunnolla ulos kehosta. Sehän olisi yksi tapa ulottua toisiin ihmisiin. Sen sijaan puhutaan vartalon sisällä, puhutaan veltosti.
Puhe saattaa mennä nenään ja ässä on terävä. Ääntään kiristävä ja puristava nuori antaa esimerkiksi työhaastattelussa ristikkäisen kuvan omasta persoonastaan.
– Resonanssi ja lämpösävyt puuttuvat, samoin ilmeikkyys ja raikkaus. Tapa puhua on kapea, eikä äänen koko ilmaisukirjoa käytetä.
Lattea ja yksitotinen ilmaisutapa ei heijastele sitä, mitä ihminen ehkä ajattelee.
– Ihminen pysyy vähän piilossa.
Päätetyöskentelyn jumit voivat synnyttää jumitusta myös puheeseen
Äänen takaisuus ja nasaalisuus eivät ole ainoastaan nuorten ongelmia.
– On ammattiryhmiä, joissa vartaloa ja kehoa ei tarvita itse työssä. Näin voi syntyä vaillinainen tapa käyttää omaa ääntä ja kehoa.
Virkki-Ukeleghe on kouluttanut paljon päätteiden äärellä ja puhelimessa töitänsä tekeviä.
– Päätetyöskentelyssä ja puhelimessa tehdään nopeita toimintoja esimerkiksi rahoitusalalla. Kasvokkaiskontakti puuttuu: se herättäisi ihmisen puhumaan niin, että ääni resonoi kehossa.
Puhe saattaa olla vain nopeaa informaatiota vailla ilmeikkyyttä. Silloin mukaan tulee helposti myös puristeisuutta, kireyttä ja narinaa.
– Se antaa latteamman vaikutelman persoonallisuudesta ja tahtotilasta.
Virkki-Ukeleghen mukaan ihmisillä on tapana samankaltaistaa viestintätyyliään perheen sisällä tai työyhteisöissä. Ihminen samauttaa elekieltään ja sanavalintojaan.
Hyviksi äänenkäyttäjäksi ja itsensä ilmaisijoiksi viestintäkouluttaja nostaa Riitta Uosukaisen tai uutislukijoista esimerkiksi Katja Kannonlahden.
– Omaan ääneen kannattaa tutustua, Virkki-Ukeleghe vinkkaa.