Nuori isä ravisteli keskosvauvaansa - vankeustuomio

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 18-vuotiaan isän törkeästä pahoinpitelystä, kun tämä ravisteli kahden kuukauden ikäistä vauvaansa. Oikeus langetti isälle  1 v vankeustuomion ehdollisena.

Teko tapahtui kesäkuussa 2014 lastensairaalassa. Isän mukaan hän oli vain hyppyyttänyt keskosena syntynyttä vauvaansa polvella. Tarkoituksena ei ollut tuottaa lapselle kipua tai vammoja. Mies kiisti ravistelleensa lasta.

Oikeudessa todistajana kuultu lastensairaanhoitaja kertoi toista. Hän oli nähnyt lasioven takaa kuinka 18-vuotias istui nojatuolissa. Vauva oli isän edessä kasvot hänen suuntaansa.

18-vuotias oli todistajan mukaan pidellyt lasta suorin käsin ja ravistellut lasta voimakkaasti siten, että lapsen pää heilui holtittomasti edestakaisin. Todistaja kuvasi isän ilmeen vihaiseksi ja lapsi oli itkenyt voimakkaasti.

Sairaanhoitaja oli heti mennyt huoneeseen ja ilmoittanut, ettei lasta saa ravistella tuolla tavalla.

Käräjäoikeus uskoi todistajan kertomusta, ja päätteli isän menettäneen malttinsa rauhoitellessaan lasta.

Avuton vauva

- Keskosena syntynyt alle kahden kuukauden ikäinen vauva on huomattavan avuton. Lapsi ei kykene millään tavoin suojelemaan itseään. Lapsi on täysin riippuvainen ja avuttomassa sekä puolustuskyvyttömässä tilassa, käräjäoikeus totesi.

Ravistelu rinnastuu oikeuden mukaan väkivallan tekemiseen puolustukyvyttömälle henkilölle. Oikeus katsoi teon raa'aksi ja julmaksi.

Vauvan ravistelu voi johtaa ns. ravistellun vauvan oireyhtymään, jonka oireet vaihtelevat vähäisistä aina vaikeisiin neurologisiin oireisiin ja jopa kuolemaan.

Oikeus viittasi lääkärinlausuntoon ja totesi, että vakavan vamman mahdollisuus oli käsillä.

Käräjäoikeus langetti 18-vuotiaalle 1 vuoden vankeutta. Se annettiin ehdollisena, koska isällä ei aiempia vankeutuomioita ole. Oikeus totesi, että isän elämäntilanne on hyvin hallinnassa, joten 18-vuotiasta ei määrätty ehdolliseen vankeusrangaistukseen usein liitettävään valvontaan.

Oikeus määräsi isän maksamaan lapselle korvauksia tuhat euroa.

Lue myös:

    Uusimmat