Nuori haluaa vähintään kolmion kerrostalosta

Nuorista selvä enemmistö mielii omaan kotiin: heistä useampi kuin kaksi kolmesta aikoo varmasti tai melko varmasti ostaa tulevaisuudessa omistusasunnon.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ne, jotka aikovat ostaa ensiasunnon, perustelevat päätöstä ensisijaisesti sillä, että omistusasuminen tuntuu vuokra-asumista edullisemmalta asumismuodolta.

Asiat käyvät ilmi Kiinteistömaailman teettämästä tutkimuksesta, johon haastateltiin 1 033 18-39-vuotiasta henkilöä. Tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin verkkokyselynä, eivätkä vastaajat olleet aiemmin omistaneet omistusasuntoa tai osaa sitä.

Lisäksi nuorilla ostopäätöksen takana ovat omistusasumisen pitäminen hyvänä sijoitusmuotona, vuokrien korkeus erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä asunnon remontointivapaus.

"Oma tupa, oma lupa"

Keskeisimpiä syitä jättää omistusasunto ostamatta ovat asuntojen kalleus ja halu käyttää rahat elämiseen.

– Suomalaisilla on tutkimuksen mukaan edelleen arvoihin sisäänrakennettuna halu ja tarve asunnon omistamiseen.

Nuoret jakavat vanhempiensa ”oma tupa oma lupa” ajattelumallin, sanoo Kiinteistömaailman vt. toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Ensiasunnon ostamisessa trendinä on jo pidempään ollut, ettei ensimmäiseksi kodiksi osteta yksiötä, vaan asumisura aloitetaan suoraan isommasta asunnosta.

Tavallisimmin ensimmäiseksi kodiksi ostetaan kolmio kerrostalosta, vaikka useimmiten suomalainen haaveileekin omakotitalosta.

Suomalaisista suurin osa asuu omistusasunnossa: vuokralla asuvia on vain neljäsosa väestöstä; kerrostaloista tosin yli puolet on vuokra-asuntoina.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat