Nuoret surivat ikätovereitaan Toholammilla

Surutyö neljän autoturmassa kuolleen nuoren muistoksi jatkuu Keski-Pohjanmaan Toholammilla.

Kunnan nuorisolle oli tänään oma suruhartaus ikätovereiden muistoksi. Seurakunnasta kerrotaan, että tänään illalla järjestettyyn nuorten suruhartauteen saapui noin 50 ihmistä muistelemaan ikätovereitaan. 

Eiliseen suruhartauteen otti osaa arviolta joka kymmenes toholampilainen, sillä seurakunnan arvion mukaan kirkkoon saapui illalla noin 350 ihmistä.  

Seurakunta aikoo tulevalla viikolla jatkaa surutyötä ja tukea onnettomuudessa kuolleiden nuorten läheisiä.

Neljä toholampilaista poikaa kuoli eilisaamuna rajussa ulosajossa.

Toholammin kunnassa on vajaat 3 400 asukasta.

Poliisi on jatkanut turman tutkintaa. Rikosylikonstaapeli Mikko Pesola sanoo, että tutkinnassa on tarkoitus rakentaa kokonaiskuva yön tapahtumista. Pesolan mukaan silminnäkijähavaintoja on tullut viikonlopun mittaan.

Pesola ei ole kommentoinut onnettomuuden mahdollista syytä. Hän on kuitenkin sanonut ulosajon rajuuden kielivän kovasta nopeudesta.

Lue myös:

    Uusimmat