Nuoret selvittäneet välejä useana iltana Helsingin rautatieasemalla – Poliisi lisää partiointia

Poliisi kertoo eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevien nuorten selvitelleen välejään Helsingin rautatieasemalla jo kolmena iltana peräkkäin.

Sanailun lisäksi nuoret ovat tapelleet nyrkein ja potkineet toisiaan. Helsingin poliisi tutkii tapauksia pahoinpitelyinä ja yhtä tapausta ryöstönä, sillä yhdeltä pahoinpidellyltä on viety takki ja matkapuhelin.

– Poliisin tietojen mukaan kyseessä on ollut eri etnisistä taustoista tulevien nuorten välienselvittely. Mukana vaikuttaisi olevan myös jonkinlaista kostonkierrettä, kun ensin joku on lyönyt toista osapuolta, niin seuraavana päivänä hyökätään porukalla toisen osapuolen kimppuun, kertoo ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisilaitokselta.

Suurin osa tappeluissa mukana olleista on alaikäisiä, mutta mukana on ollut myös täysi-ikäisiä nuoria. Poliisi on ottanut epäiltyjä kiinni paikan päältä.

Poliisi lisää partiointia rautatieasemalla ja puuttuu jatkossa kaikkiin järjestyshäiriöihin matalalla kynnyksellä.

Lue myös:

    Uusimmat