Nuoret pojat aiheuttivat massiivisen pelastusoperaation Helsingissä: "Sillalta hyppiminen on aina vaarallista ja vähemmän fiksua"

Nuoret pojat aiheuttivat tänään massiivisen pelastusoperaation Helsingissä. Pelastustehtävä osoittautui kuitenkin turhaksi.

Merivartiosto kertoo, että sillalta hyppineet pojat aiheuttivat suuren meripelastustapahtuman Länsiväylällä.

– Ohikulkijan havainnon perusteella hälytettiin pelastuslaitos, merivartiosto, Helsingin poliisi ja rajavartiolaitos kohteelle. Sillalta hyppiminen on aina vaarallista ja vähemmän fiksua, Merivartiosto kertoo Twitterissä.

Helsingin pelastuslaitoksen mukaan tarkistustehtävälle lähetettiin kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä. Ketään ei kuitenkaan ollut veden varassa.

Lue myös:

    Uusimmat