Työmaalla jouduttiin hiukan poikkeukselliseen tilanteeseen, kun vastaava työnjohtaja vaihtui perustusten valmistuttua. Uusi astui remmiin välittömästi, kun oli ensin tehty rakennuttajan kanssa tilannekartoitus.
Yhteispalaverissa katsottiin, mitä työmaalla on tehty, mitkä katselmukset ja tarkastukset on pidetty ja mistä jatketaan. Hänen vastuulleen tulee nyt työ tästä eteenpäin - kantavat puurakenteet, toimitukset, asennukset. Vastuunjako on selkeä. Alkuvaiheen vastaavalle kuuluvat perustukset ja alapohja.
Vastaavan työnjohtajan vastuuhan on varsin laaja. Vanhoilta ajoilta on peräisin tieto, johon edelleen silloin tällöin törmää - ettei vastaava olisi muuta kuin nimi paperissa. Se luulo on paitsi väärä, myös vaarallinen.




