Nuoret luottavat omiin valintoihinsa

Menestys tai menestymättömyys on kiinni ihmisen omista valinnoista, uskovat nuoret syksyn nuorisobarometrissa. Etujärjestöihin ei tarvitse kuulua, mutta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon voi osallistua muutenkin kuin äänestämällä.

Nuoret ilmoittavat olevansa valmiita mielenosoituksiin, lakkoihin, vetoomusten allekirjoittamiseen ja yleisönosastokirjoituksiin silloin, kun kokevat asian itselleen tärkeäksi. Sen voimakkaampia keinoja nuoret eivät juuri hyväksy.

Työttömät ja kouluttamattomat nuoret suhtautuvat selkeän kriittisesti yhteiskunnallisiin instituutioihin ja hyväksyvät ääriryhmien vaikuttamiskeinot muita useammin. Muita ryhmiä passiivisemmiksi työttömät nuoret eivät sen sijaan osoittautuneet.

Syksyn nuorisobarometriin haastateltiin liki 1 500:aa 15-29-vuotiasta nuorta. Haastattelut toteutettiin elokuun lopussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat