Nuoret jengiläiset kehuskelivat murhilla Facebookissa - Poliisi pidätti 43 jäsentä

New Yorkissa poliisi on pidättänyt 43 jengin jäsentä tutkiessaan kolmen ihmisen murhaa. Pidätetyt henkilöt kuuluvat kahteen keskenään riitelevään jengiin.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että todistusaineistoa on saatu Twitterin ja Facebookin kautta, sillä jengin 15-21 -vuotiaat jäsenet olivat kehuskelleet kyseisillä sivustoilla murhilla.

Wave Gang ja Hoodstarz -jengit ovat terrorisoineet Brooklynin katuja tulitaisteluilla, jotka ovat johtaneet kolmen ihmisen kuolemaan ja useiden loukkaantumiseen, kerrotaan New Yorkin poliisista.

Poliisi yhdisti jengiläisten kehuskelut avoinna olleisiin rikosjuttuihin ja sai edellytykset pidätyksille.

Brooklynin syyttäjän mukaan seuraavaksi viranomaiset alkavat jahdata Brooklynin lähialueilla toimivia jengejä.

- Tiedämme keitä te olette. Tiedämme miten toimitte. Uskokaa tai älkää, jahtaamme teitä seuraavaksi, toteaa syyttäjä Charles Hynes.

Jengien välisessä riitelysä on kuollut yksi sivullinen ihminen ja loukkaantunut yhdeksänvuotias poika sekä pojan isä.

Pidätettyjä jengiläisiä uhkaavat nyt eriasteiset tuomiot vuoden vankeudesta jopa elinikäiseen tuomioon.

Lue myös:

    Uusimmat