Nuoret eivät riskejä pelkää - kymmeniä omistusasuntoja

Suomesta löytyy noin 30-vuotiaita asuntosijoittajia, jotka ostavat sijoitusmielessä jopa 10–20 asuntoa, kertoi sanomalehti Kalevatänään. Suomen vuokranantajat ry:n toiminnanjohtajan Mia Koro-Kanervan mukaan kysymyksessä on tuore ilmiö, joka kasvaa koko ajan.

Koro-Kanerva arvioi, että nuoria asuntosijoittajia on nyt tuhansia. Yhteensä Suomessa on noin 250 000 asuntosijoittajaa.

– Kyse ei ole useinkaan siitä, että nuorilla olisi valtavia perintöjä, vaan he käyttävät ronskisti velkavipua – lainoja lyhennetään vuokrilla, ja entiset asunnot toimivat vakuuksina uusille, Koro-Kanerva sanoo.

Useimmat ovat liikkeellä eläkesäästämismielessä. Kymmentä asuntoa voi vielä pyörittää oman työn ohella, mutta jos asuntoja on tätä enemmän, täytyy sijoittamiseen perehtyä täysipäiväisesti, Koro-Kanerva arvioi.

Ei soitellen sotaan

Sijoittajan on tiedettävä, mitä, mistä ja milloin kannattaa ostaa ja kuinka sudenkuopat vältetään. Riskinä on se, että asunnoista ei saada perittyä vuokraa kaikilta kuukausilta, mutta vastike- ja velkakulut juoksevat kuitenkin koko ajan. Tämän vuoksi monet ovat varanneet jonkin verran puskurirahaa tyhjien kuukausien varalle.

Verrattuna pörssijoittamiseen asuntoihin satsaaminen on Koro-Kanervan mukaan melko riskitöntä. Asunto kun ei katoa toisin kuin yrityksen osakkeiden arvo konkurssin tullen, ja asunnolla on aina vakuusarvoa.

– Ei tietenkään pidä lähteä soitellen sotaan. Eivät pankitkaan anna lainaa, ellei ole tehnyt tarkkoja laskelmia. Oman talouden numeroiden on oltava kunnossa – eivät asuntoihin sijoita ihmiset, jotka ostavat tuosta vain 60 Manolo Blahnikin kenkäparia, Koro-Kanerva sanoo.

Jopa Helsinkiin sijoitetaan

Nuoria asuntosijoittajia löytyy ympäri maata, jopa Helsingistä, jossa asuntojen hinnat ovat muuta maata korkeampia. Tosin Eiranrannan uudiskohteet eivät yleensä sentään ole nuorten sijoittajien listalla. Pääkaupunkiseudulta löytyy kaiken kaikkiaan enemmän sijoitusmyönteisiä ihmisiä kuin muualta maasta, Koro-Knerva arvioi.

Usein sijoittajat remontoivat huonokuntoisen asunnon, jolloin sen vuokraus kannattaa. Asunto valitaan tavallisesti sen verran hyvältä paikalta, että siihen on helppo hankkia vuokralainen eikä tyhjiä kuukausia vuokrakassassa synny.

Sijoittaessaan asuntoon kannattaa Koro-Kanervan mukaan myös miettiä, miten kaukana omasta asuinpaikasta asunto sijaitsee. Jos asuu Helsingissä ja ostaa asunnon Oulusta, on Oulussa käytännössä oltava jonkun, joka hoitaa sijoitusta. Silloin hallinnolliset kulut kasvavat.

Lue myös:

    Uusimmat