Nunnat strippasivat Berlusconin juhlissa

Italian pääministeri Silvio Berlusconin niin sanotuista bunga bunga -juhlista tihkuu uutta tietoa. Berlusconi joutui prostituutioskandaalin keskelle jo vuonna 2009, kun pääministerin huvilalla Arcoressa vietetty villi juhlinta paljastui. Viime syksynä julki tulleita bunga bunga -iltamia on kuvattu lähinnä orgioita muistuttaviksi juhliksi, joissa vilisi maksettuja seuralaisia.

Italialaislehti Corriere della Seran mukaan Arcoressa vieraillut 26-vuotias Fadil Imane kertoo todistaneensa juhlissa muun muassa nunnan kaapuihin pukeutuneiden naisten strippausta. Seksikkäänä nunnana esiintyi myös kohun keskellä oleva Nicole Minetti, entinen hammaslääkärin assistentti ja show-tyttö, joka on noussut Berlusconin avustuksella poliitikoksi. Imane kertoi järkyttyneensä, mutta saaneensa ystävälliseltä Berlusconilta lähtiessään 5000 euroa kirjekuoressa.

Seuraavalla vierailullaan marokkolaissyntyinen nainen on kertonut esittäneensä pääministerille vatsatanssia ja antaneensa neuvoja Libyan johtajan Muammar Gaddafin suhteen. Imane kertoo käyttäytyneensä juhlissa nuhteettomasti. Hänen mukaansa muut juhlissa olleet nuoret naiset tappelivat siitä, kuka saisi viettää yön Berlusconin kanssa.

Prostituutiojupakka on oikeuden käsiteltävänä, ja Berlusconia syytetään muun muassa seksin ostamisesta alaikäiseltä. Skandaali syveni entisestään eilen, kun julkisuuteen levisivät nauhoitetut puhelut, joissa pääministeri neuvoo kiristyksestä epäiltyä, jupakkaan sotkeutunutta tuttavaansa pysyttelemään ulkomailla rikostutkinnan ajan.

Berlusconi kiistää syytteet. Bunga bunga -juhlia hän on kuvaillut sivistyneiksi illallisiksi. Hänen tulisi saapua oikeuden kuultavaksi ensi tiistaina, mutta sen sijaan pääministeri matkustaa Brysseliin ja Strasbourgiin tapaamaan EU:n johtajia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat