NTT Docomo kerää takaisin 3G-puhelimia

Japanilainen suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo on aloittanut kolmannen sukupolven (3G) matkapuhelintensa vetämisen markkinoilta laitevian takia. Laitevikaisia puhelimia on yhtiön mukaan 1500 kappaletta.

Docomo lanseerasi maailman ensimmäiset kolmannen sukupolven matkapuhelinpalvelut lokakuun alussa. Asiantuntijoiden mukaan takaisinvetäminen ei kuitenkaan vaikuta puhelinten myyntiin.

Markkinoilta vedettävät puhelimet on valmistanut japanilainen NEC. Docomon edustajan Mariko Hanaokan mukaan sähköposti ja muu tallennettu tieto ylikirjoittuvat testiajossa uusilla tiedostoilla. Docomo huomasi vian sunnuntaina ja aloitti laitteiden takaisinkeruun eilen. Tämä on ensimmäinen yhtiön kolmannen sukupolven palveluja haitannut tekninen virhe. Puhelimiin voi muun muassa ladata liikkuvaa kuvaa.

Lokakuun 1. päivänä aloitetulla kolmannen sukupolven matkapuhelinpalvelulla on Japanissa tällä hetkellä 11 000 tilaajaa. Hanaokan mukaan Docomon tavoitteena on saada yhteensä 150 000 tilaajaa ensi vuoden huhtikuuhun mennessä.

Asiantuntijoiden mukaan teknisten vikojen ilmeneminen oli odotettavaa, sillä kolmannen sukupolven palvelut ovat vasta alussa ja lastentaudit siksi tavallisia.

Tutkimusyhtiö Daiwa Institute of Researchin analyytikko Shinji Moriyuki arvioi, että tekninen vika ei vaikuta Docomon tuotekehittelyyn tai myyntiin, sillä vika on puhelinlaitteissa eikä yhtiön puhelinverkon rakenteessa.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat