Nova Groupin Yli-Saunamäki sotki Ferrarin ja Nokian yhteistyön

Nova Groupin vaalirahoituskohussa julkisuuteen noussut toimitusjohtajana työskennellyt Tapani Yli-Saunamäki junaili 90-luvun loppupuolella omin päin yhteistyötä Nokian ja Ferrarin välille. Apu-lehden tietojen mukaan yhteistyö kuitenkin epäonnistui.

Nokia vetäytyi 100 miljoonan dollarin hankkeesta, mikä sai F1-pomo Bernie Ecclestonen ja Ferrarin tallipäällikkö Jean Todtn raivon valtaan.

Apu-lehti kertoo, että Ecclestone raivostui Yli-Saunamäen sooloilusta niin, että haukkui tämän sekä myös Nokia Telecommunicationin johtajan, Nokian nykyisen varatoimitusjohtajan Anssi Vanjoen lyttyyn.

Yli-Saunamäki toimi tuolloin muun muassa Nokian urheilusponsoroinnista vastanneena apulaisjohtajana. Hän myöntää neuvotelleensa asiasta yksin.

Yli-Saunamäki neuvotteli sponsoripaketista, mutta samaan aikaan totesi muun muassa Taloussanomille, ettei Formula kiinnosta Nokiaa. Pitkien neuvotteluiden jälkeen Nokian johto kuunteli Ecclestonen ehdotuksen ja vastasi kohteliaasti ei, koska Nokia ei tue moottoriurheilua.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat