Nova Groupin tonttikaupoista ei ole aloitettu esitutkintaa

Rovaniemen kaupungin ja Nova Groupin tonttikauppaan ei toistaiseksi epäillä liittyvän rikosta.

-Meidän tietoomme ei ole tullut sellaista seikkaa, että esitutkinta olisi tarve aloittaa, kertoo keskusrikospoliisin Rovaniemen- yksikön johtaja Jukka Lakkala.

Poliisi jatkaa kuitenkin asian selvittelyä.

Nova Groupin toimet ovat herättäneet kiinnostusta, sillä yritys rahoitti eduskuntavaalien kampanjointia 145 000 eurolla. Tuki kanavoitiin Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen kautta.

Nova Group osti kaupungilta teollisuusalueella sijaitsevan kelkkatehtaan tontit. Asemakaavaa jouduttiin muuttamaan ennen tonttikauppojen tekemistä.

Poliisin selvittelyjen kohteena ovat nyt kaavapäätökset ja tonttimyynnin päätöksenteko. Kaavapäätöstä oli valtuustossa hyväksymässä keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola, jolla oli tilinkäyttöoikeudet Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksessä. Asian valmistelussa oli mukana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Ruotsalainen (kesk.). Hän oli saanut Kehittyvien maakuntien Suomelta 10 000 euroa vaalitukea.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat