Nova Group tuki keskustaa vielä vaalien jälkeenkin

Kevään 2007 eduskuntavaalien suurrahoittajat maksoivat lähes 160 000 euron arvosta tukea keskustapuolueelle vielä monta kuukautta vaalien jälkeenkin, paljastaa Helsingin Sanomien nettisivusto.

Helsingin Sanomien keräämien tietojen mukaan Nova Group siirsi 38 000 euron potin Kehittyvien maakuntien Suomen tilille 24.5. 2007, eli kymmenen päivää sen jälkeen kun pääministeri Matti Vanhanen oli tavannut vaalirahoittajia virka-asunnollaan Kesärannassa. Pienempiä suorituksia tuli tämän jälkeenkin.

Suuria summia kanavoitui toukokuun jälkeen myös toisen vaalitukiorganisaation eli Menestyvä Suomi ry:n kautta. Toivo Sukarin Maskun kalustetalo maksoi 29.6. 2007 Menestyvälle Suomelle 50 000 euroa. Nova Group siirsi yhdistyksen tilille 9.11. ja 30.11. 2007 yhteensä 50 310 euroa.

HS.fi:n mukaan yhteensä kahden yhdistyksen kautta kulkeutui eri puolueiden vaalityöhön useita satoja tuhansia euroja.

HS kertoi aiemmin tänään, että keskustan puoluejohdolla ja vuoden 2007 eduskuntavaalien suurrahoittajilla on ollut kerrottua enemmän kontakteja.

Vaalirahakohu alkoi uudelleen 11.6.2009, jolloin MTV:n uutiset paljasti tänä kesänä konkurssiin ajautuneen kiinteistöpalvelukonsernin Nova Groupin rahoittaneen vaalivuonna keskustapuoluetta jättituella. Puolue ei ollut kertonut tästä tuesta julkisesti.

(MTV3)

Lue myös:

(19.6.2009)

(13.6.2009)

(11.6.2009)

Lue myös:

    Uusimmat