Norwegianin lakkoneuvottelut jatkuvat huomenna

Uutistoimisto NTB:n mukaan lentoyhtiö Norwegianin lakkoneuvottelut on lopetettu tältä päivältä.

Neuvotteluja on tarkoitus jatkua maanantaina. Norwegian ilmoitti tiedotteessaan peruuttavansa useita lentoja lakon takia myös maanantaina. Helsinki-Vantaan maanantain lähtevistä lentovuoroista peruuntuu viisi ja saapuvista kuusi, kertoo Norwegianin Suomen edustaja.

Lentäjien ammattiliitto Parat ja työnantajapuolen edustajat aloittivat neuvottelut eilen iltapäivällä klo 16 ja neuvotteluja jatkettiin sunnuntaina aina kello 21 asti. Edelliset neuvottelut loppuivat tuloksettomina lauantainaamuna 16 tunnin maratonrupeaman jälkeen.

Lentäjien lakko alkoi työehtoneuvottelujen kariuduttua reilu viikko sitten. Ensin lakossa oli 70 lentäjää, mutta keskiviikosta alkaen sen piiriin on kuulunut 650 pilottia eri puolilla Skandinaviaa. Lakko on vaikuttanut noin asiakkaan 130 000 matkaan.

Suomessa Ilmailualan Unioni (IAU) järjesti sunnuntaina tukilakon, joka keskeytti maapalvelut Norwegianin lennoilla Suomessa. Aamukolmelta alkanut lakko päättyi suunnitelmien mukaisesti sunnuntaina kello 17. 

Lue myös:

    Uusimmat