Nörttikuningas viihtyy t-paitasillaan Portlandissa

Keltaisen, kolmikerroksisen talon pihaan on pysäköity kirkkaankeltainen urheiluauto, jossa on omalaatuinen rekisterikilpi: "Mr Linux, kolmen lapsen isä, nörttien kuningas".

Talon isäntä astelee pihalle kahvikuppi kädessään. Ohjelmointiguru Linus Torvaldsilla on yllään mainospaita ja nenällään hänelle tunnusomaiset, pyöreät John Lennon -tyyppiset silmälasit.

Suomalaissyntyinen Torvalds, jonka aikakauslehti Time on nimennyt yhdeksi vuosisadan merkkihenkilöistä, ei yleensä pue ylleen epämukavia vaatekappaleita edes julkisia esiintymisiä varten.

– Minulla on tapana käyttää ilmaisia mainospaitoja, joita saan konferensseista. Luotan siihen, että saan niitä muutaman joka tilaisuudessa, joten en koskaan pakkaa mukaan muita t-paitoja, Torvalds kertoo.

Linux-käyttöjärjestelmän kehittäjä on varakas mies, mutta jet set -elämä ei Torvaldsia kiinnosta. Hän viihtyy parhaiten kotonaan Oregonin Portlandissa.

– Olen edelleen omimmillani, kun istun tietokoneen ääressä. Vaikka olen puhelias ja pidän mielenkiintoisista keskusteluista, en edelleenkään ole kovin sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut, Torvalds naurahtaa.

Portland kuin pala Suomea

Torvalds muutti perheineen Suomesta Kalifornian Piilaaksoon vuonna 1997, mutta kymmenen vuotta sitten kotipaikaksi vaihtui Yhdysvaltain luoteiskolkassa sijaitseva Portland. Alueen ilmasto ja kulttuuri tuovat Torvaldsin mieleen Suomen. Riippumatossa maatessaan hän voi katsella metsää ja nauttia yksityisyydestä.
"Nörttien kuningas" ei suunnittele paluuta synnyinmaahansa.

– Tämä on nyt kotimme. Muutto Suomeen on melkein mahdoton vaihtoehto, sillä nuorimmat lapseni eivät edes puhua suomea, kolmen tyttären isä sanoo.

Vietettyään kolme neljäsosaa elämästään ohjelmoinnin parissa Torvalds voi nyt istuskella rauhassa keltaisessa talossaan. Yhä useammat yritykset nimittäin uskovat nyt siihen, minkä hän on aina tiennyt: avointa lähdekoodia tullaan hyödyntämään yhä enemmän tulevaisuudessa.

– Luulen, että kaikki alkavat vähitellen myöntyä siihen, että avoin lähdekoodi ei ole katoamassa minnekään. Ne, jotka väittävät muuta, näyttävät vain hölmöiltä.

Lue myös:

    Uusimmat